
Yllättävä hetki Emma-gaalan punaisella matolla: pääministeri Sanna Marin antoi räppärille poskisuudelman
Parhaillaan käynnissä olevassa Emma-gaalassa muusikkoja ja laulajia vilisee siellä täällä, mutta show’n on jälleen kerran varastanut pääministeri Sanna Marin, 37. Hän kunnioitti gaalatilaisuutta läsnäolollaan viime vuoden tapaan.
Pääministeri Marin kertoi runsaslukuiselle mediaväelle auliisti kuulumisiaan. Seiskalle hän paljasti aloittaneensa uuden harrastuksen ja alleviivasi myös musiikin merkitystä omassa, kiireisessä arjessaan.
Ylleen pääministeri oli valinnut kultaisen, kimaltelevan mekon. Sen Sanna Marin kertoi löytäneensä kirpputorilta.
– Olen itse valinnut tämän asuni. Tämä on vintage-löytö kirpputorilta. Olen iloinen, että voin käyttää käytettyjä vaatteita, pääministeri kertoi.

Lyhyehkön haastattelutuokion jälkeen gaalahumussa nähtiin yllättävä välikohtaus. Punaisella matolla purjehtiessaan pääministeri Marinin askeleet kohtasivat sattumoisin räppäri Palefacen eli Karri Miettisen, 44, kanssa.
Paikallaolleiden yllätykseksi pääministeri Marin antoi spontaanin poskisuudelman Palefacelle. Tämän jälkeen pääministeri ja kantaaottavista sanoituksistaan tunnettu räppäri halasivat ja poseerasivat vielä yhdessä punaisella matolla.
Näimmekö oikein, että sait juuri pääministeriltä poskisuudelman?
– Kyllä, Paleface naurahti Seiskalle.
Ohessa video pääministeri Marinin ja Palefacen kohtaamisesta:
Räppäri vastasi myöntävästi myös kysyttäessä, tunteeko hän pääministeri Sanna Marinin.
Vau, mikä pari! Sanni ja Shirly järjestivät Emma-gaalassa varsinaisen yllätyksen - kuvat!
– Joo, hänkin on Tampereelta kotoisin, olen viettänyt siellä itsekin aikaa. Arvostan häntä sekä pääministeriä että suomalaisena poliitikkona, Paleface sanoi.
– Suosikkipätkäni on sieltä Tampereen kaupunginvaltuustosta, kun Sanna pisti siellä raitiovaunukeskustelussa koko valtuuston järjestykseen! Siihen tulee aina palattua joskus.
