Yli 10 000 euron tappiot! Taikuri Aatu Itkonen hankki uuden työn koronakriisin vietyä keikat: ”En pysty olemaan aloillani tekemättä mitään”

Kotimaa | 04.05.2021 15:01

Koronapandemia on vienyt taikuri Aatu Itkosen, 20, yli 10 000 euron tienestit, koska muiden yrittäjien tavoin hänenkin keikkansa peruuntuivat.

– Olihan se kova paikka tai suorastaan shokki, kun lyhyen ajan sisällä kaikki oli menetetty. Olin aina miettinyt, mitä se pahan päivän varalle säästäminen tarkoittaa. Onneksi olin säästänyt, koska tuo oli juuri se ”paha päivä”.

Taikuri toivoo pääsevänsä kesällä toteuttamaan Mystinen taikailta -kiertueensa.
Taikuri toivoo pääsevänsä kesällä toteuttamaan Mystinen taikailta -kiertueensa.

Lue myös: Talent Suomi -taikuri Aatu Itkonen paljastaa ohjelmaan osallistumisen taustat: Olimme vielä ihan selvin päin

Taikuri sanoo tehneensä pitkän ja raskaan työn itsensä markkinoimisessa. Hän korostaa, ettei mikään hänelle annettu ole tullut itsestään.

– Taikuri- ja juontotöiden lisäksi luennoin yrittäjyydestä nuorille.

– Viime aikoina olen tehnyt töitä ruokakaupassa, sillä en pysty olemaan aloillani tekemättä mitään. Minusta kaikki työ on yhtä arvokasta, ja olen iloinen, että haasteista huolimatta asiat ovat kääntyneet parhain päin, Aatu toteaa.

Lue myös: Julkisuuden varjopuolet avautuivat taikuri Aatu Itkoselle jo 13-vuotiaana: Sain tappouhkauksia

Teksti:Henryk Björkström
Kuvat:Timo Korhonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!