Ylen suosikkijuontajan värikäs tausta paljastui! Petra Mannerilla on pelottava muisto Antti Tuiskusta: Se oli shokki!

Ylen suosikkijuontajan värikäs tausta paljastui! Petra Mannerilla on pelottava muisto Antti Tuiskusta: Se oli shokki!

Vuosituhannen alussa hysteria Antti Tuiskun ympärillä velloi hurjana, kun supersuosittu rovaniemeläispoppari esiintyi Helsingin Kaivopuistossa.

Mainos
Mainos päättyy

Petra Mannerilla, 38, tulee pian 15 vuotta täyteen Yle Urheilussa. Analyyttinen ja kielitaitoinen urheilutoimittaja on kaikelle kansalle tuttu, mutta jo ennen tv-uraansa monet olivat nähneet hänet entisessä elämässään tanssijana.

– Kyllä, tein aika pitkäänkin tanssijan töitä. Eniten olen ylpeä siitä, että olen päässyt tanssimaan Kansallisoopperan lavalle. Olen myös ollut mukana musikaaleissa ja kehittämässä katutanssikulttuuria Suomessa, Petra sanoo Seiskalle.

– Toki olen toiminut myös eri artistien kuten Antti Tuiskun ja Daruden taustatanssijana ja kiertänyt heidän kanssaan ympäri Suomea. Se oli ihan superhauskaa aikaa. Muistelen sitä kaikkea suurella lämmöllä.

Yle Urheilun tv-kasvo (vas.) toimi aikoinaan Antti Tuiskun taustatanssijana. Kuvassa myös Sonya Lindfors (oik).
Yle Urheilun tv-kasvo (vas.) toimi aikoinaan Antti Tuiskun taustatanssijana. Kuvassa myös Sonya Lindfors (oik).
Mainos
Mainos päättyy

Ylen urheilutoimittajat heittäytyivät tanssiin − seuraajien huomio kiinnittyi yllättävään asiaan

Kauhujen keikka keskeytyi

Mukaan mahtuu myös yksi pelottava muisto. Vuosituhannen alussa hysteria Antti Tuiskun ympärillä velloi hurjana, kun supersuosittu rovaniemeläispoppari esiintyi Helsingin Kaivopuistossa. Väkimäärä, tungos ja tunnelma oli mieletön.

– Kaikki sujui hienosti siihen asti, kunnes lavalle alettiin heitellä lasipulloja. Minuun ei osunut, enkä edes aluksi tajunnut koko tilannetta. Pariin kollegaan sen sijaan osui, ja yhtäkkiä huomasin, että yhdestä tanssijasta tuli ihan kunnolla verta, Petra muistelee.

– Samassa bändi lakkasi soittamasta, ja tajusimme tilanteen vakavuuden. Koko keikka keskeytyi. Se oli shokki, joka iski meihin vasta vähän jälkikäteen.

Petra Manner tunnetaan Yle Urheilun tv-studiosta. Ennen toimittajan uraa hän opiskeli ja tanssi Ranskassa. – Pariisi on mahtava kaupunki. Koen yhä sielunveljeyttä ranskalaisten kanssa.
Petra Manner tunnetaan Yle Urheilun tv-studiosta. Ennen toimittajan uraa hän opiskeli ja tanssi Ranskassa. – Pariisi on mahtava kaupunki. Koen yhä sielunveljeyttä ranskalaisten kanssa.

Kappas kehveli! Euroopan mestari Wilma Murto paljastaa fanittavansa Ylen naistoimittajia – ”Kyllä minä syynään aika paljon”

Mainos
Mainos päättyy

Ikimuistoiset juhannusfestarit

Synkkä ja pelottava tapaus oli onneksi vain poikkeus. Muutoin kiertueet Tuiskun ja Daruden kanssa ovat jättäneet Petralle vain mukavia muistoja.

– Kesäisin kiersimme ihan hulluna erilaisia festareita. Varsinkin juhannus oli tosi kiireistä, kun vedimme samana päivänä Raumanmeren juhannuksen, Kalajoen Hiekkasärkät ja muut, Petra kertaa hymyissä suin.

– Varsinkin RMJ on jäänyt mieleen. Se oli sellainen festari, johon kaikki halusivat. Siellä oli aika hulppeat backstaget sun muut. Ja kyllä minä muistan Antin tosi fanaattiset fanit ja sen hysterian.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan