Yle: Tv-kuuluttaja Maria Jungner, 50, on kuollut

Marian perhe on vahvistanut suru-uutisen Ylelle.
Yle uutisoi tänään sunnuntaina tv-kuuluttaja Maria Jungnerin kuolemasta.
Marian perhe on vahvistanut suru-uutisen Ylelle.
– Rakkaamme Maria Jungner menehtyi tänä viikonloppuna äkillisesti. Olemme syvästi järkyttyneitä ja pyydämme kunnioittamaan omaisten surua. Emme tiedota asiasta enempää, Marian perheenjäsen totesi Ylelle.
Maria työskenteli Ylellä tv-kuuluttajana sekä radion puolella yli 20 vuoden ajan.
Ranskalaiskomistuksesta eronnut Maria Jungner suhteen päättymisestä: Se oli mahdoton yhtälö
Marian isä Aarre Elo tunnettiin suomalaisen viihteen uranuurtajana. Aarre oli myös Ylen entinen ohjelmapäällikkö.
Maria oli aiemmin naimisissa Ylen entisen toimitusjohtajan ja nykyään viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajan Mikael Jungnerin kanssa.
Ennen Mikaelia Maria oli naimisissa lapsuudenystävänsä kanssa. Heille syntyi kaksi lasta.
