
Yksi aihe saa pornotähti Cindy Sunin vaikenemaan - aikuisviihdesessioiden välissä sormet syyhyävät
Aikuisviihdetaiteilija Cindy Sun (oik. Sini Paananen) kertoo elämästään keskiviikkona (18.5.) julkaistussa, Sami Lotilan kirjoittamassa Pornotähti Cindy Sun -kirjassa. Cindy kertoo kirjassakin siitä, että hän elää hyvin erilaista elämää kuin monet saattaisivat kuvitella.
- Jonkun mielestä elämäni saattaa olla suhteellisen tylsääkin. Toki teen paljon kuvausreissuja, mutta näinä välipäivinä lepäilen kotona ja lenkkeilen koiran kanssa, hyväntuulinen nainen kertoo Seiskalle puhelimitse.
Hän kertoo tekevänsä kuitenkin myös kotona töitä tietokoneelta käsin.
- Olin juuri kuvaamassa Briteissä reilun viikon omaa uutta materiaalia. Kyllä mulla tälläkin hetkellä sormet syyhyävät, että pääsisin tuohon tietokoneelle editoimaan materiaalia faneille, nainen paljastaa.
Uutuuskirja: Esimiehen reaktio yllätti Cindy Sunin totaalisesti - vanhat kaveritkin hylkäsivät
Lisäksi Cindy kertoo, että tällä hetkellä hän nauttii omasta alastaan ja tekemisestään paljon. Nyt kuvausmahdollisuuksia on nimittäin jälleen runsaasti koronapandemian aiheuttaman tauon jälkeen.
- Jos kysyt sitä, mitä teen 10 vuoden päästä, niin en osaa kuitenkaan vastata, hän kertoo.

Uutuuskirja: Aikuisviihdetähti Cindy Sunilla tulikuuma yö saunassa Makwan Amirkhanin kanssa
Kirjassa käydään läpi myös pornoammattilaisten tienaamia summia yleisellä tasolla, mutta Cindy ei halunnut kommentoida raha-asioita Seiskalle.