Yhteiskuva! Tässä on Iina Kuustosen Antti-rakas

Seiskan selvityksen mukaan Iina ja Antti eivät ole muuttaneet yhteen, vaan Iinalla on yhä kaupunkikoti boheemilla asuinalueella Helsingin keskustan lähellä.
Menestyselokuvista ja -sarjoista tutun Iina Kuustosen, 39, rakkauselämässä tapahtui yllättävä käänne viime kesänä, kun hän erosi muusikko Sebastian Rejmanista, 45.
Parin suhde kesti seitsemän vuotta, ja heillä on kaksi alle kouluikäistä lasta.
Iinan elämässä ovat puhaltaneet uudet tuulet kuukausia. Lähipiiristä tihkuneiden tietojen mukaan Iina on ollut jo pitkään elokuvaohjaaja Antti Lahtisen, 45, kanssa.
– Iinalla ja Antilla oli teerenpeliä jo alkuvuodesta. Pamela Tolan elokuvan enskaribileissä tammikuussa he jo olivat läheisissä tunnelmissa, mutta vain kourallinen alan ihmisistä tiesi suhteesta, Seiskalle kerrotaan.
Huh, mikä voimanpesä! Iina Kuustonen rehkii salilla: "200 kg jalkaprässi"
Ahkeraa kyläilyä
Uusi suhde oli myös Antille tervetullut asia. Hän erosi toissa vuonna julkkispukusuunnittelija Ninni Lahtisesta. Ex-parilla on yhteinen lapsi.
Seiskan selvityksen mukaan Iina ja Antti eivät ole muuttaneet yhteen, vaan Iinalla on yhä kaupunkikoti boheemilla asuinalueella Helsingin keskustan lähellä. Antti puolestaan asustelee komeassa talossa Pohjois-Helsingissä.

Iina Kuustosen somepäivitys saa haukkomaan happea – "Jestas"
Vaikka pari ei vielä saman katon alla asukaan, he viihtyvät tiiviisti toistensa luona. Seiskan paparazzi havaitsi viime viikolla, että Antti polkee fillarillaan usein Iinan luokse.
Seurustelevalla parilla on yhteistä työhistoriaa jo vuodelta 2018, kun molemmat työskentelivät Syke-sarjassa.
Iina Kuustonen näyttää mallia lomailuun
Antin ammattitaitoa pidetään arvossa elokuva-alalla. Purjehtimista intohimoisesti harrastavan ohjaajan toistaiseksi suurimpana työnä pidetään Tolkien-elokuvaa ohjaamista Dome Karukosken kanssa.