Yhteiskuva julki! Dingo-elokuvan tähti esitteli toimittajarakkaansa

Yhteiskuva julki! Dingo-elokuvan tähti esitteli toimittajarakkaansa

Naisten ei kuitenkaan kannata lähestyä Sakua siinä mielessä, sillä hänellä on jo oma sydänkäpynen.

Mainos
Mainos päättyy

Mari Rantasilan ohjaama Levoton Tuhkimo -elokuva saa ensi-iltansa joulupäivänä 25. joulukuuta.

Porilaisyhtye Dingosta kertovan tarinan pääosassa Nipa Neumannia näyttelee Saku Taittonen.

Keskiviikkoiltana Helsingin Tennispalatsissa järjestettiin elokuvan kutsuvierasensi-ilta, jonne osallistuivat luonnollisesti elokuvan tähdet.

Punaisella matolla sädehtivät kirkkaimmin ohjaajan lisäksi sekä Nipa että Saku.

Mainos
Mainos päättyy

Pitkä odotus

Pääosarooli on Sakulle ensimmäinen, mutta ei takuulla viimeinen.

– Hyvä fiilis, vuosi sitten saatiin kuvaukset päätökseen ja siitä asti on vain odottanut, että elokuva pääsee ihmisten ilmoille, Saku kertoo Seiskalle.

28-vuotias Saku on syntynyt vuonna 1996, mikä tarkoittaa, että Dingon suuruuden päivistä oli jo reilusti aikaa Sakun saavuttua maailmaan.

Tältä näyttää elokuvan Dingo. Keskellä Neumannia esittävä Saku Taittonen.
Tältä näyttää elokuvan Dingo. Keskellä Neumannia esittävä Saku Taittonen.

Saku myöntää, että hänen suhtautumisensa Dingoon muuttui elokuvan myötä syvemmäksi.

Mainos
Mainos päättyy

– Totta kai tiesin kaikki ikivihreät hittibiisit, joita kukaan suomalainen ei voi olla tietämättä.

Hän lisää oppineensa valtaisasti bändistä elokuvan teon ja oman tutkimustyönsä ansiosta.

– Sehän on ollut Suomen suurin bändi ikinä silloin kasarilla, Saku huudahtaa.

Varattu mies

Komeakroppaisesta miehestä näkee, että hän on treeninsä tehnyt. Historiaa löytyy muun muassa jääkiekosta nuoruudesta.

Naisten ei kuitenkaan kannata lähestyä Sakua siinä mielessä, sillä hänellä on jo oma sydänkäpynen.

Mainos
Mainos päättyy
Saku Taittonen kertoo, että on pitänyt yhtä toimittajarakkaansa Tiia Etelämäen kanssa kuusi vuotta.
Saku Taittonen kertoo, että on pitänyt yhtä toimittajarakkaansa Tiia Etelämäen kanssa kuusi vuotta.

– Minä olen varattu mies!

– Kuusi vuotta olemme seurustelleet.

Sakun rakas on Helsingin Sanomien toimittaja Tiia Etelämäki.

Vaikka nyt suosio on isoa Levottoman Tuhkimon myötä, ei kalenterissa ole liikaa töitä.

– Saa soitella, nimenomaan työn merkeissä!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan