fbq
Teemu Packalén

Yhteiset mökkijatkot! Näin Teemu Packalén ja 19-vuotias brunetti kommentoivat kohuttua bileiltaa

Ex-vapaaottelijan Teemu Packalénin, 35, ja hänen avopuolisonsa, fitnes-vaikuttaja Eevi Teittisen, 34, esikoinen on taaperoiässä. Tammikuun puolessavälissä perheenisä kertoi lähtevänsä ensimmäistä kertaa matkalle ilman perhettään.

Eka reissu äijien kanssa taivaan lahjan jälkeen, hän hehkutti Instagram-tilillään.

Eräs lukija bongasi Teemun paikallisessa Ihku-baarissa lauantaina 21. tammikuuta

Teemu ja Eevi ovat olleet yhdessä yli viisi vuotta. Heillä on taaperoikäinen lapsi.
Teemu ja Eevi ovat olleet yhdessä yli viisi vuotta. Heillä on taaperoikäinen lapsi.
Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Teemu iski silmänsä nuoreen tummaverikköön, ja he viihtyivät baarissa yhdessä, Seiskalle kerrotaan.

Seiska sai haltuunsa kuvia, jotka vahvistavat Teemun ja 19-vuotiaan brunetin kohtaamisen.

– He keskustelivat innokkaasti keskenään. Muutkin juhlijat kiinnittivät huomiota kaksikon lämpimiin väleihin.

Teemu Packalén viihtyi vieraan brunetin seurassa – salakuvat Seiskassa!

Teemu viihtyi Levillä Ihku-baarissa pikkutunneille asti naisseurassa. Silminnäkijän mukaan Teemun ja 19-vuotiaan naisen välit olivat lämpimät.
Teemu viihtyi Levillä Ihku-baarissa pikkutunneille asti naisseurassa. Silminnäkijän mukaan Teemun ja 19-vuotiaan naisen välit olivat lämpimät.

Silminnäkijän mukaan Teemu ja nainen lähtivät baarista yhdessä ja suuntasivat paikalliseen mökkiin jatkamaan iltaa.

Juhlissa oli paikalla myös muita Teemun ystäviä. Jatkojen jälkeen Teemu poistui omaan majapaikkaansa Unna Mannun huoneistohotelliin.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Paljonkertovat kuvat julki! Teemu Packalén ja 19-vuotias kaunotar lämpimissä tunnelmissa

Seiska tavoitti viime viikolla Teemun, joka myöntää jutelleensa naisen kanssa baarissa ja jatkoilla.

– No, olihan siinä myös muitakin paikalla. Ja en ollut edes humalassa, muistan kaiken.

Siirryitte sitten muualle jatkoille?

– Porukassa tietenkin, kyllä. Eipä siinä mitään. Mutta emme me siellä kauaa olleet, tai siis minä en ollut.

Teemu on hyvin vähäsanainen ja väittää, ettei tuntenut naista.

– Hän ei siis ollut mitenkään niin kuin… Hän oli ehkä säätänyt kaverini kanssa. Että jos aiotte kaivaa jotain juttua, että olen jutellut jonkun brunetin kanssa, niin älkää viitsikö.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Eihän juttelemisessa ole mitään väärää?

– No ei! Mutta ei tästä tarvitse kirjoittaa.

Menittekö vielä Unna Mannuun jatkoille?

Teemun ja naisen vierailemilla jatkoilla oli silminnäkijöiden mukaan myös muita juhlijoita.
Teemun ja naisen vierailemilla jatkoilla oli silminnäkijöiden mukaan myös muita juhlijoita.

– Ei missään nimessä menneet sinne meidän… Ei. Minä menin aamulla hiihtämään, Teemu sanoo.

Eevi Teittisen rakas Teemu Packalén paljastaa seksipodcastissa - yllättävä avautuminen itsetyydytyksestä

Seiska tavoittama nainen kieltää tuntevansa Teemun ja väittää, ettei ollut edes paikalla Ihkussa kyseisenä iltana.

Kuvamateriaali kuitenkin kertoo jotain aivan muuta.

– Joo, mutta tästähän ei ole mitään puhuttavaa. En ole ollut paikalla. Ja tosiaan, koska nimi ei herätä minussa mitään… En tiedä, kuka tämä ihminen on.

Oletteko olleet yhteydessä vielä viikonlopun jälkeen?

– Ööh, ei kyllä… Mistä vedät nämä sinun faktasi?

Teemun sanoo, ettei tunne nuorta brunettia. Nainen puolestaan kieltää olleensa paikalla baarissa. Seiskan kuvat kuitenkin kertovat jotain aivan muuta.
Teemun sanoo, ettei tunne nuorta brunettia. Nainen puolestaan kieltää olleensa paikalla baarissa. Seiskan kuvat kuitenkin kertovat jotain aivan muuta.

Meille on tullut tietoa ja kuvia silminnäkijältä.

– Okei, no mutta toivon ainakin, ettei kenenkään naama ole lehdessä kohta.

Teemu Packalén otti vauvansa mukaan hiihtämään: "Rintaperillinen huusi..."

Nainen sanoo, ettei ole kuvissa näkyvä henkilö, vaikka Whatsapp-profiilikuva kuitenkin vahvistaa asian.

Kesken Seiskan puhelun brunetti vaihtaakin yllättäen kuvansa.

Jos tässä on kyse väärästä henkilöstä, niin miksi et ole lopettanut puhelua?

– No koska joku… Mikä tämä on…

Jos juttu on perätön, niin eihän sinulla ole mitään syytä vaihtaa sinun Whats-app-kuvaasi kesken puhelun?

– Olen töissä. Että heippa, brunetti lopulta toteaa ja lyö puhelimensa kiinni.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.