Yhdysvaltoihin muuttava Anne Kukkohovi: Orastava suhde lopahti

Yhdysvaltoihin muuttava Anne Kukkohovi: Orastava suhde lopahti

Tv-juontaja ei kaipaa suhdetta rajoittamaan muuttoa Yhdysvaltoihin.

Mainos
Mainos päättyy

Tv-juontaja ja malli Anne Kukkohovi, 53, pääsee vihdoin muuttamaan Yhdysvaltoihin. Viisumiviivästyksien takia huhtikuulle siirtynyt matka toteutuu Annen toiveiden mukaan tällä viikolla. Uusi koti on Los Angelesissa tuttavan omistamassa asunnossa ja oleskelu onnistuu kolmen vuoden artistiviisumilla.

– Nyt pitää olla avoinna. En halua edes hirveästi puhua tulevista töistä, koska viisumiasiat ovat niin tiukkoja. Teen varmaankin mainoksia etupäässä. Olen hyvän toimiston listoilla, Anne kertoi.

Kyseessä on Annelle iso elämänmuutos ja riskikin, joten hän ei halua luoda paineita tai odotuksia muutolleen. Työtehtävät myös Suomessa saattavat olla jatkossakin mahdollisia.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen ennenkin ottanut irtiottoja, ja ne ovat avanneet ovia johonkin uuteen. Aina pitää olla kujeileva fiilis ja tutustua mahdollisimman paljon ihmisiin, Anne analysoi.

Annen edesottamuksia Kalifornian lämmössä päästiin seuraamaan jo Sometähtien sinkkuelämää -sarjassa.
Annen edesottamuksia Kalifornian lämmössä päästiin seuraamaan jo Sometähtien sinkkuelämää -sarjassa.

Ihastus loppui alkuunsa

Anne pitää toimittaja Emilia Salorannan kanssa Kuuleeko Kukkohovi? -podcastia, jossa hän jatkossa kertoo kuulumisiaan Yhdysvalloista. Aiemmin Anne on kehunut Yhdysvaltojen hyviä deittimarkkinoita ja kertonut aktiivisesta seksuaalisuudestaan. Hän vinkkasi hiljattain uudesta ”logistiikkamiehestä” elämässään. Suhde loppui kuitenkin alkuunsa.

– Hän oli tuttuni, joka jäi Eurooppaan, eli ei sen kummempaa. Nyt aion keskittyä töihin, enkä osaa sanoa, haenko edes parisuhdetta, Anne miettii.

Anne Kukkohovi ei pelkää muuttomatkallaan tarttua uusiin tilaisuuksiin.
Anne Kukkohovi ei pelkää muuttomatkallaan tarttua uusiin tilaisuuksiin.
Mainos
Mainos päättyy

Työtä kunnon eteen

Suomeen Annen saattaa tuoda seuraavan kerran hänen parikymppisen poikansa näkeminen tai joku työprojekti toteutuessaan. Nyt hän aikoo kuitenkin antaa Yhdysvaltojen kuvioille kunnollisen mahdollisuuden.

– Ei sinne vain hetkeksi mennä käymään, kun kaikki on järjestynyt. Nyt aion pitää itseni hyvässä kunnossa fyysisesti ja henkisesti.

Anne aikoo nyt elää ennen muuta oman mottonsa kautta.

– Annetaan elämän tapahtua!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan