fbq
Heikki Paasonen

Voi, kuinka söpöä! Heikki Paasosen synttärionnittelu Marita-rakkaalle saa sydämen sulamaan

Juontaja Heikki Paasonen onnitteli suloisesti rakastaan Marita Alataloa.

Valmistelut alkoivat jo eilen ennen varsinaista juhlapäivää. Heikki osti kullaleen kukkia, jotka oli piilottanut ovelasti. Hän kertoo tuoreessa päivityksessään, miten syntymäpäivä eteni.

- Eilen ostin aamupalatarvikkeet ja piilotin pionit vaasissa eteisen kaapin päälle. Eteisessä kuulemma haisi hassulta. Aamulla harjoiteltiin potalla vielä synttärilaulun sanoja, ja aamupalatarjotin kourassa laulettiin sitten kaikki mikä muistettiin, juontaja kirjoittaa Instagram-kuvan ohessa.

Kukkakimpussa oli vieläpä värikäs lisä, sillä siihen oli pistetty toistakin kasvia.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Marita teeskenteli ihanan iloista klo 6.30. Ja semmonen hän lähes aina onkin, ihana ja iloinen. Tai sitten teeskentelee tosi paljon! Pionikimpusta löytyi myös pari leijonankitaa. Eihän tässä sirkuksessa pelkällä söpöydellä pärjätä…

Lopuksi Heikki on toivottanut onnea kullalleen sydämen kera. Kuvassa he poseeraavat aurinkoisena Milanon tuomiokirkon edessä. Söpö kuva on pariskunnan albumista, eivätkä he tällä hetkellä ole reissussa.

Marita päivitti myöhemmin Instagram-tarinaansa, että syntymäpäivä on ollut ihana.

Hiljattain Heikki paljasti menevänsä syksyllä naimisiin kihlattunsa kanssa.

Heikki Paasonen ja Marita-rakas: Syyshäät!