Voi ei! Sanna Marin sortui klassiseen tyylimokaan

Aina harkitun oloinen Sanna on sortunut tyylivirheeseen, joka naurattaa häntä itseäänkin.
Ex-pääministeri Sanna Marin, 39, on tätä nykyä ottanut jalansijaa sosiaalisessa mediassa myös eräänlaisena vaikuttajana, ja onkin saanut kutsuja jos jonkinlaisiin hienoihin tilaisuuksiin, mihin moni voi vain unelmoida pääsevänsä.
Esimerkiksi syyskuussa 2023 Sanna kävi katsastamassa Victoria Beckhamin muotinäytöksen Pariisissa, ja pääsi tuolloin tapaamaan esimerkiksi Voguen pitkäaikaisen päätoimittajan Anna Wintourin.
Sanna onkin ihastuttanut etenkin sosiaalisessa mediassa paitsi nykyaikaisilla poliittisilla näkemyksillään, myös klassisten tyylikkäillä asuvalinnoillaan, jotka ovat tapahtumasta riippuen toisinaan hillityn edustavia, toisinaan jopa räväkän nuorekkaita.
Nyt aina harkitun oloinen Sanna on kuitenkin sortunut klassiseen tyylivirheeseen.
Kilpailijat sekaisin
Ex-pääministeri julkaisi Instagram-tarinoissaan videon, jossa vetää rauhallisesti leukoja kuntosalilla. Urheilullinen Sanna kertoi Seiskalle vuonna 2022 pystyvänsä tekemään kuusi leuanvetoa putkeen. Tämänhetkisistä leuanvetosaavutuksista ei ole toistaiseksi tietoa.
Sanna on pukeutunut salille urheilutrikoisiin ja -rintaliiveihin. Yksi asia tyylissä kuitenkin kiinnittää huomion. Sanna on yhdistänyt Niken lenkkitossut Adidaksen logolla varustettuihin sukkiin.
Kyseessä on iänikuinen "moka", joka kuitataan yleensä kuitenkin vitsinä. Adidas ja Nike ovat kenties maailman suosituimmat urheilubrändit, ja näin ollen myös toistensa kovat kilpailijat. Näinpä kahta merkkiä ei koskaan saisi yhdistää, vaan ihmiset valitsevat leikillään puolensa. Samanlainen ilmiö oli aikanaan tuttu myös esimerkiksi Converse- ja Vans-merkkien käyttäjien keskuudessa.
"Moka" naurattaa
Sanna on itsekin huomioinut tyylivirheensä, ja lisännyt siitä kuvan Instagram-tarinoihinsa. Mustavalkoisessa otoksessa on hänen jalkansa, jossa näkyy läheltä Niken lenkkari ja Adidaksen sukka. Sanna on ympyröinyt jalan ja lisännyt sen yhteyteen nauravan gifin.
Ex-ministeri ei siis suhtaudu kovin vakavasti tyylivirheisiin, vaikka onkin tätä nykyä melkoinen muotivaikuttaja. Leuanvedot kuitenkin luonnistuvat, oli jalassa sitten Nikeä, Adidasta taikka mitä tahansa muuta.