Ville Pusa teki urallaan täyskäännöksen 20 vuoden suostuttelun jälkeen – katso lopputulos!

Ville Pusa
Mainos
Mainos päättyy

Muusikko Ville Pusa julkaisi ensimmäisen suomenkielisen kappaleensa 20 vuoden suostuttelun jälkeen.

Ville julkaisi uuden Kiinteä maa -kappaleensa pari viikkoa sitten. Tähän asti hän on julkaissut musiikkia ruotsiksi.

- Minulta on toivottu suomenkielistä musiikkia jo kaksikymmentä vuotta, ja nyt aika oli oikea. Aki Tykin kirjoittama teksti auttoi päätöksenteossa. Tämä on uusi sivu urallani. Olen varjellut tätä salaisuutta puoli vuotta, Ville kertoi Seiskalle.

Ville julkaisee musiikkiaan ilman suuren levy-yhtiön apua. Päätös indie-artistina toimimisesta on tuntunut Villestä hyvältä.

- Rakastan haasteita, ja tämä on uusi luku elämässäni ja urallani. On vapauttavaa päättää asioista itse. Tiedän alasta kuitenkin niin paljon. Olen kulkenut omaa polkuani koko urani ajan.

Mainos
Mainos päättyy

- Kesään mennessä julkaisen ainakin kolme kappaletta, ja tähtään kunnon albumiin.

Katso Kiinteä maa -kappaleen musiikkivideo alta:

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan