Viisveisaa luteista, täistä ja viruksista! Rosanna Kulju otti tietoisen riskin etelänmatkalla: "Mulle on turha kommentoida..."
Miss Helsinki -kisasta aikoinaan tutuksi tullut Rosanna Kulju, 31, on viettänyt lomaa Filippiineillä. Tuoreissa Instagram-julkaisuissaan Rosanna kertoo viettävänsä viimeistä lomapäiväänsä.
Pian Suomeen palaava Rosanna julkaisi keskiviikkona (1.2.) kuvasarjan Aasian lomansa aikana bongatuista kulkukoirista. Pienet hauvat olivat tehneet Rosannaan suuren vaikutuksen. Koiria oli hänen mukaansa lukuisia. Osalla niistä oli koti, osa samoili saarella ilman omistajaa.
- Mun sydän särkyy erityisesti näille pienille karvakamuille joilla ei ole kotia eikä ketään joka huolehtii. Saaren asukkaat tekee parhaansa huolehtiakseen myös eläimistä, mutta ymmärrettävää on tietysti myös se, että rahkeet ja varat ei vaan yksinkertaisesti riitä myös eläimille, Rosanna harmittelee.
Rosanna Kulju esittelee pelitaitojaan Filippiineillä: "Tärkeintä näyttää söpöltä"
Rosanna kertoo ostaneensa matkaseuralaistensa kanssa ruokaa nälkää näkeville koirille, mutta ymmärtää, ettei sekään ole kaikissa tapauksissa paras vaihtoehto.
Erityisesti yhden koiran tapaamisen sai Rosannan murtumaan.
- Voi siitä kyynelien määrää kun lähdettiin ja yksi pentu kulki mun perässä veneelle asti ja jäi siihen katsomaan kun lähdin.
Jakamissaan kuvissa Rosannan halailee kulkukoiria antaumuksella ja pitelee niistä yhtä jopa sylissään. Hän ei ole kuitenkaan valmis kuulemaan palautetta aiheesta someseuraajiltaan.
- Mä haluan olla se ihminen joka halaa ja paijaa ja antaa rakkautta. Mulle on turha kommentoida tähän mitään luteista, täistä tai viruksista tms - aikuisena ihmisenä mä tiedän kyllä riskit ja kannan vastuun omasta tekemisestä, hän täräyttää.
Päivityksensä päätteeksi Rosanna tiedustelee seuraajiltaan mahdollisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, joihin hän voisi tehdä lahjoituksen auttaakseen filippiiniläisiä kulkukoiria- ja kissoja.
- Tällä reissulla on taas saanut tuntea suurta kiitollisuutta omasta elämästä ja maasta johon on saanut syntyä. Uskon vahvasti siihen, että antajan kädestä ei koskaan lopu - pieni apukin on apu, Rosanna toteaa.
Rosanna Kulju vihjailee suloisesti tuoreesta rakkaastaan - takana yhteinen yö
Lähes kolmen viikon mittaisella etelänlomallaan Rosanna on päässyt muun muassa snorklaamaan, paistattelemaan auringossa sekä nautiskelemaan perheensä seurasta. Rosannan kanssa Filippiineillä ovat olleet muun muassa hänen äitinsä sekä useat sisarukset.
Rosanna on puhunut avoimesti ikävöivänsä koti-Suomessa odottavaa poikaystäväänsä.
Juttua korjattu 2.2. klo 8.58: Poistettu virheellinen väite Rosannan parisuhdehistoriasta.