Viimeisillään raskaana olevan Helmi-Leena Nummelan perhepaljastus – "En ole koskaan..."

Toista lastaan odottavan Helmi-Leenan perheeseen kuuluu nykyinen kumppani sekä parin lapset aiemmista suhteista.
Syke-sarjaa tähdittävä Helmi-Leena Nummela, 37, kertoo Seiskalle työstään sekä perhe-elämästään.
Sykkeessä Jannica Ronkaista näyttelevän Helmi-Leenan raskautta on peitelty kuvauksissa monin keinoin.
Näyttelijä kertoo, että vauvamasun edessä on työnnelty lääkekärryjä ja se on myös verhoiltu omituisen löysiin vaatteisiin tai kukkapuskan taa.
– Viime työviikot ovat olleet kyllä kiinnostavia, koska olemme tietenkin yrittäneet saada aikaan illuusion, että hahmoni ei olisi raskaana, Helmi-Leena kertoo yllä olevalla haastatteluvideolla.
Laaja perhekäsitys
Helmi-Leenalla on kolmevuotias poika aiemmasta suhteestaan Roope Salmisen kanssa. Nyt Helmi-Leena odottaa yhteistä lasta nykyisen kumppaninsa kanssa, josta Seiskakin on aiemmin uutisoinut. Mies on turkulainen ravintoloitsija.
Helmi-Leena elää uusperhearkea. Hän kertoo, että perheeseen kuuluvat puolison lapset sekä hänen oma lapsensa, kuin myös kaikki heidän lähipiirinsä ihmiset, kuten mummot ja siskot.
– Perhekäsitys on tällä hetkellä aika laaja, ja hyvä niin, se on rikkaus ehdottomasti, Helmi-Leena paljastaa.
En ole koskaan nähnyt itseäni omakotitalossa ydinperheessä.
Toistaiseksi Helmi-Leena kokee, että laaja perhepiiri on ollut vain positiivinen asia.
– Olen elänyt elämäni aika lailla niin, että en ole suunnitellut, että minulla pitäisi olla joku tietty sapluuna. En ole koskaan nähnyt itseäni omakotitalossa ydinperheessä, koska työnikin on tällaista.
– Mielenkiinnon kohteeni, elämän rytmi ja sosiaaliset kuviot näyttävät minun näköiseltäni, näyttelijä pohtii.
Viimeisillään raskaana? Upea kuva paljastaa Helmi-Leena Nummelan kasvaneen vatsan
Ei huolta lasten kasvatuksesta
Helmi-Leenasta yhteinen arvomaailma puolison kanssa on helppo lähtökohta siihen, että perheen dynamiikka toimii. Myös se, että kummatkin heistä ovat jo saaneet kokemusta vanhemmuudesta, on Helmi-Leenasta hyvä asia.
– Silloin voi seisoa sen takana, millä tavalla kasvatamme lapsia. Siitä ei tarvitse kantaa huolta, eikä tarvitse ikään kuin kasvaa siihen vanhemmuuteen, hän kuvailee.
Raskaana olevalta Helmi-Leena Nummelalta harvinainen tilitys
