Viimeisillään raskaana! Beata Leppilampi hehkeänä Seiskalle: ”Laskettu aika meni yli viikko sitten”

Beata ja Mikko Leppilampi halusivat lapsilleen kahden vuoden ikäeron.
Toista lastaan odottava Beata Leppilampi, 28, osallistui tänään tiistaina (19.9.) Vidan aamiaistilaisuuteen Lapland Hotels Bulevardissa, Helsingissä. Taitoluistelija edusti tilaisuudessa tyylilleen uskollisena hehkeänä ja myös viimeisillään raskaana.
Beatan osallistuminen tilaisuuteen tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä, sillä pienokaisen on odotettu putkahtavan maailmaan jo hyvän tovin.
– Laskettu aika meni jo yli viikko sitten, se oli viime maanantaina 11. syyskuuta. Ajattelin olevani jo tässä vaiheessa vauvapuuhissa, mutta odotellaan vielä kärsivällisesti, Beata naurahti Seiskalle.
Beata Leppilampi ylistää lähipiiriään: "En pidä itsestäänselvyytenä"
Hänen ja näyttelijämiehensä Mikko Leppilammen, 44, toisen lapsen odotus on ollut pitkä, mutta se on sujunut hyvin. Pahoinvointiakaan ei ole ollut.
– Molemmat raskausaikani ovat olleet mukavia. Olen kyllä kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita pahoinvoinneista sun muista, mutta onneksi ei ole ollut sellaista.

”Vatsa tulee mukana”
Tämänkertainen raskaus on kuitenkin ollut sikäli erilainen, ettei kaikkea keskittymistä ole voinut keskittää tulevan pienokaisen odotteluun.
– On se totta kai erilaista, kun kotona on jo entuudestaan 2-vuotias lapsi. Huomio menee enemmänkin häneen, ja tämä vatsa tulee siinä mukana.
– Esikoisen kanssa on vihdoin päästy siihen vaiheeseen, että hän nukkuu yönsä hyvin. Nyt onkin sitten tosi kiva aloittaa alusta se valvomisrumba!
Beata Leppilampi jakoi karun totuuden ruusuisten kuvien takaa

Kahden vuoden ikäero
Beata paljastaa toisen lapsen olleen laskelmoitu ilouutinen. He olivat Mikon kanssa alusta asti sitä mieltä, että haluaisivat toisen lapsen verrattain heti.
– Ideana oli, että kahden vuoden ikäero olisi optimaalinen. En ole palannut vielä töihin enkä aloittanut mitään uusia projekteja. Ja kun on jo valmiiksi elänyt lapsiarkea, niin ei tarvinnut keskeyttää mitään, vaan tämä meni samaan syssyyn.
– On siinä sekin, että kaikki vauvajutut ja tavarat ovat toki vielä tuoreessa muistissa. Olemme Mikon kanssa molemmat samassa elämäntilanteessa pienen lapsen kanssa, joten toinenkin lapsi tuntui luontevalta.
Oi, mikä masu! Beata Leppilampi säteilee rantakuvissa

Kylmähermoinen Mikko
Moni isä saattaisi jo säikkyä, kun laskettu aika on paukkunut yli viikon yli. Vaan ei herra Leppilampi.
Mikko ja Beata Leppilampi viettivät hääpäivää – ihana masukuva
– Olemme Mikon kanssa kumpikin rauhallisia. Tiedostamme sen, ettei hän sinne masuun jää, vaan että enää on maksimissaan viikko odoteltavaa. Sen jälkeen se onkin niin kokonaisvaltaista härdelliä, että yritämme nyt vain nauttia.
Jännittääkö tuleva synnytys?
– Tällä hetkellä ei. Saas nähdä sitten kun synnytys lähtee käyntiin, että muuttuvatko fiilikset, Beata myhäili.