Vihreää hampurilaisen välissä! Julkkislääkäri Pippa Laukka huolestui Seiskan toimittajan ruokapäiväkirjasta: ”En tiedä, itkeäkö vai nauraa”

Seiskan kesätoimittaja päätti pistää itsensä likoon kuullessaan, että hän pääsee ennen paluutaan yliopiston penkile haastattelemaan huippunuorekasta hyvinvointilääkäriä Pippa Laukkaa, 51.
Pikaruokaa rakastava reportteri tarttui tuumasta toimeen ja listasi omat ateriansa kuuden päivän ajalta.
Lopulta koitti Olet mitä syöt -ohjelman lehdistötilaisuus, jossa Pippa sai eteensä kannettavalta tietokoneelta näkyneen ruokapäiväkirjan.
– Ihan ensiksi kysyn, oletko ollut tätä listaa täyttäessäsi rehellinen, tiukkaotteisena tohtorina tunnettu Pipa kysyi.
Toimittaja vahvisti päiväkirjan sisältävän kaiken sen, mitä oli suuhunsa menneinä päivinä pistänyt. Jo tässä kohdassa oli tiedossa, ettei Pippa esittäisi ylistyslaulua journalistin ruokavaliosta.

Julkimoita ja taviksia ohjaava lääkäri kiinnitti ruokapäiväkirjassa ihan ensimmäiseksi huomionsa aamuihin. Iltaihmiseksi tunnustautuvalle reportterilla ei nimittäin aina aamupalat maistu.
– Täällä näkyy vain viiva monen aamun kohdalla. Senkö sinä syöt aamuisin? En tiedä, itkeäkö vai nauraa.
Seuraavaksi sapiskaa tuli ruuan koostumuksesta, joka muodostui pitkälti valmis- ja pikaruuasta. Yhden ainesosan totaalinen puuttuminen saa Pipan näkemään punaista.
– Selvästi suurin ruokaympyrästäsi puuttuva asia ovat kasvikset. Missä kaikki vihannekset, marjat ja kaikki ne ihanuudet ovat? Niitä pitäisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä.
– Ehkä leivän tai hampurilaisen välissä on ollut vihreää, toimittaja mutisi.
Ruokapäiväkirjan laatijakin ymmärsi monen asian olevan aterioiden suhteen pielessä. Kylmä kyyti ei kuitenkaan tähän loppunut.
– Sitten täällä on aika paljon kovia rasvoja, esimerkkinä kebab ranskalaisilla -ateria, Pippa huomautti.

Pipan tiukka kysymystulva sai jatkoa seikalla, joka ei ollut käynyt toimittajan pienessä mielessä edes nanosekunnin vertaa.
– Sitten täällä on asia, joka minua huolettaa. Miten on alkoholin käyttö? Käytät sitä liikaa. Johtuuko se stressistä vai mistä?
Tässä kohtaa toimittaja haeskeli monen Olet mitä syöt -ohjelman osallistujan tavoin sanojaan. Toimittajan mielestä kyseessä ei ole kovinkaan suuret määrät prosenttijuomaa.
– Kävin kaverin kanssa oluella töiden jälkeen, hän sai sanotuksi.
Tähänkin Pipalla oli tiukka vastakysymys valmiina.
– Miksi kaverin kanssa ei voisi mennä vaikka pelaamaan jalkapalloa?

Monia julkimoita samalla tavalla tylyttänyt lääkäri ei antanut Seiskan toimittajalle kovin positiivista palautetta, koska siihen ei aihetta tuntunut olevan.
– Ainoa plussa tässä ruokapäiväkirjassa on se, että sinä sentään syöt säännöllisesti lounaan ja päivällisen. Ruuan laatu ei kyllä ole terveellistä, hyvinvointilääkäri niputti ja jatkoi:
– Oletko mitannut koskaan vyötärönympärystäsi?
Jos toimittaja jatkaa entisillä tavoillaan, vyötärön mitta saattaa tällä menolla kasvaa senttejä jatkossa, eikä se ole pienin huoli.
– Sinulla on aika iso riski sairastua esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen ja sydän- sekä verisuonitauteihin. Olet nuori kaveri, joten nyt näitä asioita kannattaisi miettiä, Pippa selvitti.
Toimittaja ei ole koskaan perustanut liiasta ”saarnamisesta” terveesn ruokavalion suhteen.
Suomen autoritäärisimmän lääkärin sanat saivat uppiniskaisen reportterin kuitenkin havahtumaan.
– Tämä oli silmiä avaava kokemus, hän kiitteli Pippaa lopuksi.
Perjantai:
Aamu –
Lounas: Broileri-kolmioleipä 270 g
Päivällinen: Spicy Italian 30cm patonki ja salaatti
Juoma: 0,33 l cokis
Pitkin iltaa: Pringlesejä (paprika) noin 100 g
Juoma: Neljä olutta
Iltapala: Ruisleipää juustolla ja kalkkunaviipaleella
Vettä päivässä: n. 1 l
Lauantai:
Aamupala: Ruisleipä juustolla ja kalkkunaviipaleella
Juoma: kahvi maidolla
Lounas: pizzerian kebab ranskalaisilla
Jälkiruoka: Jättis-tuutti dragon, 95 g
Iltapala: Kotona tehty hampurilainen150 g:n pihvillä, juustolla ja bbq-kastikkeella
Juoma: 1 puolen litran Ipa-olut 4.7 %, 6 Sandels-olutta 4.7 % ja noin 0,2 litraa salmiakkikoskenkorvaa 30%
Vettä päivässä: n. 1 l
Sunnuntai:
Aamupala: Ruisleipää juustolla ja kalkkunaviipaleella
Juoma: kahvi maidolla
Myöhäislounas: Valmisruoka – lihamakaronilaatikko 300 g
Illallinen: 18 kpl kanansiipeä, bbq-dippi
Juoma: 0,5 l cokista
Vettä päivässä: n. 1 l
Maanantai:
Aamu –
Lounas: Kinkku-juustokolmio-leipä 270 g
Päivällinen: Kanaburgerateria
Juoma: 0,5 l cokista
Jälkiruoka: Kaksi ½ litran tuoppia keskiolutta
Vettä päivässä: n. 1,2 l
Tiistai:
Aamu: -
Lounas: Kinkku-juustokolmio-leipä 270 g
Päivällinen: Burgerateria
Juoma: 0,5 l oluttuoppi
Iltapala: Muutama kanansiipi
Vettä päivässä: n.1 l
Keskiviikko:
Aamu –
Lounas: Hesburgerin mega-ateria
Päivällinen: kebab ranskalaisilla
Juoma: 0,5 l olut
Iltapala: 1 kpl banaani
Vettä päivässä: n.1 l