Vesa Keskinen seisoo suoraselkäisenä pandemiakaaoksen keskellä: En suostu irtisanomaan koronan takia!

Ympäri maailmaa jylläävän koronan ikävät seuraukset ulottuvat myös Pohjanmaan lakeuksille. Tuurin toimelias kyläkauppias Vesa Keskinen, 52, kertoo Seiskalle seuraavansa aktiivisesti viheliäisen viruspandemian kehittymistä.
– Luonnollisesti isänä ajattelen perheeni hyvinvointia kaikin tavoin. Emme ole Janen kanssa vieneet lapsiamme päiväkotiin, vaan olemme korvanneet päiväkodin pitkillä kävelylenkeillä Tuurin kylän metsäteillä, kyläkauppias kertoo.
– Muutoin olemme eläneet melko normaalia arkea. Itse esimerkiksi pesen käteni normaalia useammin tultuani töistä.

Oma lukunsa on koronan vaikutus bisneksiin. Valtava kyläkauppa komeilee peltojen keskellä yhtä ylväänä kuin aina ennenkin, muttei sekään ole voinut välttyä pandemian aiheuttamilta takaiskuilta.
– Lomautuksia olen joutunut antamaan, mutta jokainen kyläkauppalaisemme on ymmärtänyt tilanteen. Yhtäkään työntekijää en ole koronan takia suostunut irtisanomaan, suoraselkäinen Vesa korostaa.
– Kyläkauppa on onneksi Suomen suurin kauppa myös pinta-alaltaan eli samalla myös turvallisin. Meillä on tilaa pitää turvavälit! Toki maaliskuussa oli rajuja miinuspäiviä, mutta huhtikuussa aurinko alkoi jo paistaa liiketoimintaankin.