Veeti Kallio tiukasta taloustilanteestaan: Yhteisöllisyys auttaa – ”Apu kulkee joka suuntaan”

Veeti Kallio
Mainos
Mainos päättyy

Veeti Kallio, 55, pyörittää pihapiirissään Kallionkolo-nimistä joulupuotia puolisonsa Jenni Teräväisen, 45, kanssa. Paikka sijaitsee Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajalla Pyhärannalla Hirsilahden kylässä.

Veeti Kallio muutti maalaisidylliin – tyrmäsi aluksi uuden kotipaikkansa

Veeti tunnetaan varsinaisena moniosaajana. Hän on työskennellyt muun muassa näyttelijänä, laulaja-muusikkona, juontajana, hierojana ja suutarina. Luovien alojen työt ovat kuitenkin olleet vähissä koronarajoitusten aikaan.

Korona-ajat ovat olleet taloudellisesti vaikeita. – On joutunut herättelemään sisäistä selviytymisviettiä, Veeti kertoo rehellisesti.
Korona-ajat ovat olleet taloudellisesti vaikeita. – On joutunut herättelemään sisäistä selviytymisviettiä, Veeti kertoo rehellisesti.

– On ollut aikaa laittaa Jennin kanssa tätä paikkaa kuntoon. Toisaalta on ollut hirveä stressi, kun ei ole ollut rahaa. Syksyllä 2020 oli kova henkinen paine, kun kalenteri tyhjeni täysin.

Mainos
Mainos päättyy

Rahapula vei Veeti Kallion duunarihommiin – ”Kyselin töitä pitkään vähän kaikkialta”

Tiukassa taloudellisessa tilanteessa pariskuntaa auttaa heidän asuinpaikkansa yhteisöllisyys. Veeti ja Jenni ihastelevat, miten toisin kuin kaupungissa, maalla saa helpommin apua.

– Naapurit ovat tosi ystävällisiä. Kaikkea ei tarvitse ostaa, vaan voi myös lainata naapurilta. Se on hyvä, koska tätäkin paikkaa remontoidessa ja ehostaessa on tarvinnut kaikenlaista. Toki mekin autamme muita, apu kulkee vastavuoroisesti joka suuntaan.

Kaikesta voi päätellä, että Veetin arki on hyvin erilaista kuin hänen laulajanuransa huippuhetkillä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Veeti Kallio tiukasta taloustilanteestaan: Yhteisöllisyys auttaa – ”Apu kulkee joka suuntaan”