Vauhtigeenit jylläävät! Suomalaislegendojen lapset hurjassa iskussa
Suomalaiset formulan huiput Kimi Räikkönen, Mika Häkkinen ja Mika Salo muistetaan hyvin menestyksekkäistä uristaan ratin takana. Näyttää siltä, että menestys on periytynyt sukupolvelta toiselle, ja jälkikasvu jatkaa vanhempiensa viitoittamalla tiellä.
Jokainen näistä menestystä niittäneistä kuljettajista on aloittanut uransa karting-radoilla – ja samaa polkua kulkee myös Kimi ja Minttu Räikkösen poika Robin, 10. Perhe seuraa ylpeänä nuoren kuljettajan otteita, ja Kimi toimii poikansa mekaanikkona ja tukijana karting-uralla.Sijoituksia satelee tasaiseen tahtiin: esimerkiksi Italian Jesolossa lauantaina 18.10. ajetussa Rotax Micro -sarjan kilpailussa Robin sijoittui toiseksi.
Kaksinkertaisen maailmanmestarin Mika Häkkisen tytär Ella, 14, on myös lupaava kuljettaja, jolla virtaa bensaa suonissa. Nuorella lupauksella on jo yksi OK Junior -luokan osakilpailuvoitto plakkarissaan, ja hänen ajosuorituksiaan voi seurata kartingin The Champions of the Future -sarjassa, joka toimii ponnahduslautana isommille radoille.
Mika kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa uskovansa, että Ellalla on lahjoja aina Formula 1 -tasolle asti. Mikan arvion mukaan Ella saatetaan nähdä 4-5 kuluttua formula-auton ratissa.
Mika Salon poika Max on näyttänyt otteitaan Japanissa Super Taikyu -sarjan GT4-luokassa. Max saa uralleen tukea isältään, joka on nykyään omistautunut poikansa tekemisille.
Seiska tapasi helmikuussa Maxiin Häjyt 2 -elokuvan kutsuvierasensi-illassa, jonne hän saapui kumppaninsa Krista Viinasen kanssa. Pari tapasi toisensa yhteisen harrastuksen parissa.