Vau! Sirpa Selänne sporttisena: "Olen nyt niin hurahtanut"

Sirpa Selänne on innostunut sporttailemaan.
Ex-kohukiekkoilija Teemu Selänteen vaimo Sirpa Selänne on innostunut sporttailemaan.
Sirpa on parin viime viikon aikana julkaissut Instagramissa rutkasti kuvia kesäisesti viheriöiviltä golfkentiltä. Ensimmäisen golfkuvan Sirpa julkaisi toissa viikolla. Tuolloin pelikavereina toimivat Teemu ja ystäväpariskunta.
Sporttinen Teemu on kova pelaamaan esimerkiksi tennistä, mutta golfaamisen parissa hän vaikuttaa viihtyvän paremmin kuin hyvin.
Onpa Kaliforniassa vakituisesti asustava Teemu väitetysti viihtynyt viheriöivillä golflaitumilla jopa Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin kanssa.
– Golfkauteni on nyt virallisesti alkanut!! Ensimmäinen kerta oli Marbellan golfkentällä Lizin, Steven ja Teemun kanssa. Täältä tullaan, sano moi birdieille, Sirpa kirjoitti julkaisun kuvatekstissä.
Vaikuttaa siltä, ettei Sirpa saa tarpeekseen golfmailan heiluttelusta. Hän julkaisi lauantaina (25.5.) jälleen valokuvan kentältä. Tälläkertaa Sirpa on ollut pelailemassa tyttöporukassa, ja mukana on ollut myös teini-ikäinen Veera-tytär.
– Mä olen nyt niin hurahtanut tähän golfiin pitkästä aikaa! Sirpa myöntää kuvatekstissä.
– Mahtava perjantai ilta hyvässä seurassa ja naurun raikuessa!
Yli 25 vuotta naimisissa olleilla Sirpalla ja Teemulla on neljä lasta. Veera on heistä nuorin, sillä muut ovat jo yli parikymppisiä.
Myös Teemulla ja sporttisella Veeralla on yhteinen rakas harrastus.
– Jenkeissä on tosi makea herätä aamuisin ja lähteä Veeran kanssa treenaamaan. Pelaamme aamupäivisin tennistä ihan täysillä. Iltapäivällä harjoittelen sitä oman valmentajani kanssa, Teemu kertoi taannoin Seiskalle.