Vau! Näin sujuvasti Ellen Jokikunnaksen poika puhuu Suomea

Ralph on ollut osa Ellenin perhettä nyt vajaan vuoden.
Juontaja Ellen Jokikunnaksesta ja hänen miehestään Jari Raskista tuli vanhempia adoption kautta vuoden 2024 marraskuussa.
Pariskunnan poika Ralph James oli Suomeen saapuessaan 8-vuotias. Viime viikolla perhe juhli näyttävästi pojan 9-vuotissyntymäpäiviä.
Nyt Ellen on kertonut someseuraajilleen matkustaneensa perheensä kanssa ystäväpariskuntansa mökille. Mukana on Ellenin, Jarin ja Ralphin lisäksi myös tihutöitä harrastava Viljo-koira.
Ellenin julkaisemat somevideot ovat nähtävillä hänen Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa 24 tuntia niiden julkaisemisesta.
Perillä Ralph on saanut käsiinsä jälleen yhden synttärilahjan. Jo syntymäpäiväjuhlillaan poika nautti varsinaisesta lahjasateesta.
– Kuuntele! Ralph huudahtaa avatessaan rapisevaa lahjaansa.
Paperikääreiden sisältä paljastuu avaruus-aiheinen äänitehostekirja.
Kun lahjaa on ihailtu aikansa, Ralph siirtyy seurueen kanssa soutuveneelle. Hän on päässyt Ellenin mukaan kalaretkelle. Ralph on saanut reissusta kolme kalaa.
Suomi sujuu
Kalaretken jälkeen Ralph on päässyt parturin tuoliin. Hiustaiturina on toiminut Ellenin ystävä.
– Mä haluan laittaa sen mun oman, Ralph sanelee parturilleen ja saksii sormilla hiuksiaan.
Parturi kyselee tarkempia ohjeita ja tiedustelee asiakkaaltaan, mikä häntä hiuksissa tällä hetkellä häiritsee.
– Varmaan tämä, täällä ja täällä, Ralph osoittaa suortuviaan.
Erityisesti pitkäksi venähtänyt otsatukka aiheuttaa keskustelua. Ellen on ymmärtänyt, että hänen poikansa toivoo otsakiehkuran pysyvän melko pitkänä.
– Emmä halua! Emmä halua, jos se tulee näin, Ralph tokaisee tiukasti.
Seurue jää pohtimaan tukan uutta muotoa samalla kun video katkeaa.
Ralph on oppinut suomen kielen nopeasti, sillä poika on asunut Pohjolassa vasta yhdeksän kuukautta. Suomen kielen ohella Ralph puhuu vanhempiensa kanssa myös satunnaisesti englantia.
Ellenin, Jarin, Ralphin ja Viljon yhteiseloa päästään seuraamaan tulevaisuudessa Unelmia Italiassa -sarjan kolmannella tuotantokaudella.