Vau, mikä muutos! Kari Kanala yllätti uudella hiustyylillään - tunnistatko julkkispappia tuoreesta kuvasta?

Kari Kanala
Mainos
Mainos päättyy

Tanssii Tähtien Kanssa -lähetystä seuraamaan saapunut Kari Kanala yllätti charmikkaan lyhyessä hiustyylissään. Jo vuosia Karin tavamerkkinä ollut pidempi kuontalo oli saanut lähteä miehen pudottua tanssikilpailusta toissa sunnuntaina (12.9.).

Kirkkoherra Kari Kanalan tanssit päättyivät, voitti yllättävässä osuudessa kilpakumppaninsa: "Voin vähän aikaa kuittailla Akille"

– Tukka lyheni liian myöhään kansan kannalta. No ei vaineskaan, Kari sanaili Seiskalle hymyssä suin.

Hiusten lyhenemisellä ei todellisuudessa ollut yhteyttä putoamisen kanssa, oikeastaan päin vastoin.

– Olin ajatellut aiemmin, että sitten kun korona on ohi ja hiljalleen olemmekin siirtymässä siihen suuntaan. Olin oikeasti ajatellut, että kun minulla olisi ollut tänään tango, niin nämä olisivat olleet ”tangohiukset”. Olin varannut jo parturinkin. Päätin, että minä menen, Kari kertoi päättäväisesti.

Mainos
Mainos päättyy

No nyt! Julkkispappi Kari Kanala lähes tunnistamattomana suosikkiohjelmassa: "Jännittää..."

Kari saapui sunnuntaina TTK-yleisöön Milla-vaimonsa kanssa.
Kari saapui TTK-studioon Milla-vaimonsa kanssa.

Tällä kertaa yleisön puolella istuminen tuntui Karista haikealta. Surullinen olo hänellä oli erityisesti eilen sunnuntaina tanssikilpailusta pudonneen Elina Gustafssonin ja Ansku Bergströmin vuoksi. Tanssipari joutui jättämään kisan toisena.

– Valtava suru Elinan ja Anskun puolesta ja valtava ylpeys Claudia Ketosen ja Kristo Salmisen puolesta. Claudia pisti homman kasaan päivässä, Kari kertasi ylpeänä entisen tanssiparinsa taitoja, joka hyppäsi tuuraamaan sairastunutta Saana Akiolaa.

Kari viihtyi yleisön puolella haikeudesta huolimatta ja antoi kannustavaa palautetta tanssikavereilleen.

Tältä Kari näytti tanssiparinsa Claudian rinnalla vielä TTK-kauden alkumetreillä.
Tältä Kari näytti tanssiparinsa Claudian rinnalla vielä TTK-kauden alkumetreillä.

– Oli jotenkin kiva katsoa ja nähdä jengin kehittyvän. Aki Riihilahti veti mielestäni todella hyvin tänään.

Mainos
Mainos päättyy

Waltteri Torikka löysi liveen sen jutun, ja veikkaukseni onkin, että jos sama kaari jatkuu, Waltteri vie. Se on minun veikkaukseni, Kari paljasti.

Tältä näyttää Kari Kanalan harvoin julkisuudessa nähty Milla-vaimo!

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Vau, mikä muutos! Kari Kanala yllätti uudella hiustyylillään - tunnistatko julkkispappia tuoreesta kuvasta?