Mainos
Mainos päättyy

Mediapersoona Jupe Tuomola, 49, nappaa Seiskan reportterin kyytiinsä Tesla P100D -autollaan korkeiden nietosten keskeltä. Tien varrella vilisee helsinkiläisen hienostoalueen taloja, kun Jupe kertoo ratissa uudesta menopelistään.

– Ajattelin ensin ostaa maasturin, mutta sitten näin tangokuningas Mika Pohjosen ilmoituksen tästä Teslasta. Tuntia myöhemmin olinkin tehnyt jo kaupat näkemättä autoa.

Jupe sanoo, ettei ole katunut nopeaa ostopäätöstä. Autossa riittää ominaisuuksia omaksuttavaksi.

– En vielä parin kuukauden aikana ole oppinut aivan jokaista temppua. Päivittäin tulee sellainen olo, että autohan on älykkäämpi kuin kuski itse, Jupe nauraa.

Jupe hankki autonsa oopperalaulaja Mika Pohjosen autokaupasta.
Jupe hankki autonsa oopperalaulaja Mika Pohjosen autokaupasta.

Ohjaaja Jupe Tuomola paljastaa totuuden Love Island Suomen tekemisestä: ”Hereillä 36 tuntia yhtä soittoa, kun teemme yhden jakson!”

Ökykiesissä on monenlaisia toimintoja kuten autopilotti, jolloin auto ajaa miltei itseään. Kokenut kuski ei kuitenkaan käytä sitä.

Mediapersoona kertoo, että nopeus on hänen autonsa paras ominaisuus. – Se kiihtyy nollasta sataan neljässä sekunnissa.
Mediapersoona kertoo, että nopeus on hänen autonsa paras ominaisuus. – Se kiihtyy nollasta sataan neljässä sekunnissa.

– Onhan se tulevaisuutta, mutta tykkään itse ajaa. Kertaakaan ei ole pelti kolissut, ja saatan olla Stadin paras taskuparkkeeraaja, Jupe myhäilee.

Jupe nimeää Teslansa parhaaksi piirteeksi sen kiihtyvyyden. Lisäksi lämmitetty ratti on Jupelle mieluisa arjen mukavuus.

– Turhin toiminto on ehkäpä ruudulla loimuava takkatuli. Niin ja on tässä tällainen pierutyynykin, Jupe kertoo ja töräyttää ääninäytteen nappia painamalla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Varusteena pierutyyny! Mediapersoona Jupe Tuomola esittelee kuskia älykkäämmän menopelinsä: ”Turhin toiminto on takkatuli”