Varattomaksi todetun Kelly Kalonjin ulosottovelka kasvoi - Kelakin penää omiaan
Vuoden 2013 Miss Helsinki Kelly Kalonjilla, 35, on hurjia taloudellisia vaikeuksia.
Seiskan selvityksen mukaan Kellyn velat ovat jälleen kerran lisääntyneet. Elokuun alussa toimitetun ulosottorekisterin mukaan hänellä on velkaa yli
34 000 euron edestä.
Summa on siis kasvanut helmikuulta yli 1 000 eurolla.
Sofian salaisuudet: Kelly Kalonjin eron syy selvisi: "He eivät kunnioita sitä..."
Missikaunottaren ulosottorekisterin perusteella hän on jättänyt maksamatta alv-maksujaan. Lisäksi omiaan Kellyltä hakevat niin perintätoimistot kuin Kela.
Vanhimmat merkinnät ovat vuodelta 2020, tuoreimmat tämän vuoden maaliskuulta.
Valtaosa jutuista eivät ole tällä hetkellä vireillä, sillä Kelly on todettu useaan kertaan varattomaksi.
Mysteeriporho vihjaili pettämisestä! Näin Kelly Kalonji kommentoi ex-rakkaansa väitettä
Lisäksi muutamat merkinnät on rekisteröity passiivisaataviksi, sillä ulosmittaus ei ole tuottanut tulosta.
– Jos kaksi vuotta kestävän rekisteröinnin aikana tavataan velalliselle kuuluvaa omaisuutta, omaisuus ulosmitataan myös passiivisaatavan perimiseksi. Tällaista omaisuutta on esim. veronpalautus, Oikeusministeriön sivuilla mainitaan.