Vappu Pimiältä harvinainen avautuminen podcastissa: "Ei me olla mitään likakaivoja"

Vappu paljastaa Sara Parikalle harmittavan tosiasian työstään. Hän myös kertoo pitävänsä tiukasti lapsiinsa liittyvästä päätöksestään kiinni.
Juontaja Vappu Pimiä, 45, kertoo Saran kaverikirja -podcastissa työstään, urheilusta, tulevasta ruokakirjastaan sekä elämästään julkisuudessa.
Vappu ja Sara Parikka keskustelevat laajasti eri aiheista juontajan elämään liittyen, kunnes puheeksi nousee sosiaalinen media ja sitä kautta tulevat yhteydenotot.
Vappu muistelee aikaa ennen Instagram-tarinoita, jolloin hän höpötteli niitä näitä Snapchatin storyihin.
Juontaja ei ollut juuri miettinyt tai niin sanotusti filtteröinyt puheitaan videoita varten. Hän on tuottanut arjen tekemisistään avoimesti sisältöä someen jo pitkään.
Vapulle somen tekeminen on luontaista ja se kuuluu hänen arkeensa päiväkirjan lailla. Kuitenkin yksi asia on muuttunut viimeisen parin vuoden aikana.
- Tuntuu, että keskustelu on tosi polarisoitunutta monessa paikassa, ja se on minulle vähän vaikeata. En ole koskaan aikaisemmin miettinyt, voinko laittaa tällaista, ja nyt välillä mietin, että apua, pahoittaako joku mielensä, Vappu myöntää podcastissa.
Juontaja ei kuitenkaan haluaisi filtteröidä itseään. Sarasta ilmiö on tämän ajan haaste.
Oho! Vappu Pimiän ulkohuussissa yllättävä sisustus
Vihersmoothie ärsytti
Aivan hiljattain Vappu kertoo saaneensa ikävän viestin.
- Eilen mä sain sellaisen viestin, että "ketä kiinnostaa noi sun jutut?". Vastasin, että minun seuraamiseni on vapaaehtoista, että ei ehkä kannata seurata, jossei kiinnosta, Vappu selostaa tapahtumien kulkua.
Vappu toivotteli seuraajalle heipat, mutta häneltä tulikin pitkä vastaus.
- Mitä toki arvostin, hän pyysi anteeksi. Mutta hän sanoi - aikuinen ihminen joka kirjoitti minulle - että hänellä oli huono aamu. Ja häntä vain ärsytti, kun minulla oli vihersmoothie ja olin menossa treenaamaan.
- Ei me olla mitään likakaivoja, Vappu muistuttaa.
Sara kysyy, onko Vapun täytynyt somen suhteen tehdä jotain rajoja elämäänsä. Vappu antaa esimerkkinä sen periaatteen, ettei hän kuvaa lastensa kasvoja somekanaviinsa. Päätös on tehty yhdessä Teemu-miehen kanssa.
Vappu Pimiä lähti miehensä kanssa Amsterdamiin – ravintossa ei Teemua naurata