Vappu Pimiä soitti synnytyksen jälkeen Susanna Laineelle – tätä puhelu koski

Suski ja Vappu ovat tunteneet toisensa liki 25 vuotta.
Juontajat Susanna Laine, 42, ja Vappu Pimiä, 46, ovat olleet parhaita ystäviä vuosikaudet.
He tutustuivat toisiinsa liki 25 vuotta sitten, 2000-luvun alussa. Vaikka muu elämä ja työkiireet tulevat toisinaan tapaamisten tielle, pitävät bestikset yhteyttä toisiinsa liki päivittäin.
– Olimme ensin kavereita, mutta meistä tuli tosi läheisiä ystäviä joskus vuonna 2006 tai 2007, kun Susanna tuli tuuraamaan minua Voicelle. Silloin ystävystyimme, ja olemme asuneetkin yhdessä. Hän on esimerkiksi tarjonnut minulle majapaikan, kun elämässä on ollut vaikeaa, Vappu kertoi Seiskalle Samppalinnan kesäteatterin Bonnie & Clyde -musikaalin ensi-illan väliajalla 19. kesäkuuta.
– Sen jälkeen on ollut myrskyisää elämässä molemmilla, ja sitten tyynempää, grillimakkarat kaksikolle piffannut Susanna muotoilee.
– Kyllä. Kaikennäköisiä aikoja olemme yhdessä nähneet. Emme näe livenä välttämättä niin usein, mutta puhumme joka toinen päivä puhelimessa, Vappu kertoo.
– Kaikki käänteet pitää käydä toisen kanssa läpi! Susanna nauraa.
Yhteistä aikaa kuitenkin tehdään, ja tänä kesänä, kuten monesti aiemminkin, parivaljakko suuntaa yhdessä Tammerfestiin nauttimaan festaritunnelmasta ja livemusiikista.
– Emme edes tiedä, ketä siellä esiintyy! he nauravat yhteen ääneen.
– Siellä on kaikkia hyviä bändejä. On traditiomme käydä joka kesä Tammerfestissä, Susanna sanoo.
Yhteinen synnytysmuisto
Hauskoja muistoja kaksikolla riittää, ja he myöntävät, että osa niistä ei ole julkaisukelpoisia, vaan saavat pysyä kaksikon välisinä salaisuuksina. Viime vuosina festaritkin ovat sujuneet rennommissa merkeissä.
– Nykyään on niin rauhallista. Viimeksi Tammerfestissä olimme 12 aikaan nukkumassa, Vappu sanoo.
– Silloin pari-kolmekymppisenä oli aika villiä, Susanna hymyilee.
Vaikkei festarimuistoja irtoaisikaan, muistaa Susanna kuitenkin elävästi sen hetken, kun Vappu sai esikoislapsensa vuonna 2012.
– Hän oli juuri synnyttänyt ja soitti siitä sairaalasängyltä. Olin tietysti, että "noh, mitä, mitä", ja Vappu sanoi: "kerron kohta, mutta kerro ensin mitä siinä miesjutussa kävi!" hän sanoo ja molemmat repeävät nauruun.
– Olet synnyttänyt juuri lapsen, että kerro vähän siitä! Susanna jatkaa.
– First things first, Vappu hekottelee.
