Vappu Pimiä paljastaa podcastissa, millaista draamaa TTK-kulisseissa on: "Veetä ja peetä on kuultu"

Juontajan mukaan suosikkiohjelman kilpailijat kokevat suuria tunteita tuotantokaudesta toiseen.
Mediapersoonat Sauli Koskinen ja Sergey Hilman keskustelevat The Real Guys -podcastinsa tuoreessa jaksossa realityohjelmien sisältämästä draamasta.
Jakson vieraana kuullaan juontaja Vappu Pimiää, joka palaa syksyllä pestiinsä Tanssii tähtien kanssa -ohjelman toisena juontajana. Niin Sergey kuin Saulikin haaveilevat pääsevänsä jonain päivänä mukaan kilpailuun. Se ei olekaan ihan yksinkertaista, sillä halukkaita osallistujia riittää yllin kyllin.
– Vuoronumeroa kehiin ja jonon jatkoksi, Vappu nauraa.
Katsojille ei näy koko totuus
Vappu työskentelee sarjan parissa jo kolmattatoista kertaa. Hänellä onkin siis varsin kattava käsitys siitä tunteiden kirjosta, jonka etenkin julkkiskilpailijat joutuvat skaban aikana kohtaamaan.
TTK:lla on maine koko perheelle sopivana hyvän mielen ohjelmana. Se, mitä kotikatsojille näkyy ei kuitenkaan ole koko totuus. Vapun mukaan kisa saa kilpailuhengen voimakkaasti esiin myös sellaisissa henkilöissä, jotka eivät vastaavaa piirrettä itsessään ole aiemmin tunnistaneet.
Vappu toteaa, että lähes kaikki osallistujat toivovat pääsevänsä kisassa mahdollisimman pitkälle. Kukaan ei halua olla ensimmäinen tippuja. Huoli oman tanssimatkan jatkumisesta saa ihmisistä esiin uudenlaisia puolia. Siksi suuriltakaan tunteilta ei voida välttyä.
– Raivokin on paljon suurempaa, kuin telkkarissa näytetään. Veetä ja peetä on kuultu, Vappu kertoo suorien lähetysten kilpailijoille aiheuttamista paineista.
Juontajana Vappu on välillä kantanut huolta, kuuluvatko kilpaparien sadattelut mikrofonin kautta myös televisiokatsojille. Ärräpäät saattavat lennellä voimakkaastikin, etenkin tuomariston antaessa parin odottamaa huonommat pisteet.
Vapun kertomukset eivät kuitenkaan saa Saulia ja Sergeytä kauhistumaan. Mahdollisesta draamasta huolimatta kaksikko jää yhä haaveilemaan paikasta tanssiparketilla.