Vappu Pimiä hämmentävässä tilanteessa: Poliisit paikalle

Vappu Pimiä hämmentävässä tilanteessa: Poliisit paikalle
20280808, Helsinki. Tanssi tähtien kanssa 2024 pressi. Kuvassa Vappu Pimiä.

Kaliforniassa sattuu ja tapahtuu.

Mainos
Mainos päättyy

Juontajatähti Vappu Pimiä lomailee parhaillaan Kaliforniassa Los Angelesissa.

Video: Vappu kertoo fiiliksiä TTK:n päättymisen jälkeen.

Kyseessä on perheen perinteinen lomakohde. He saapuivat Yhdysvaltoihin viikon vaihteessa.

Tänä vuonna Vappu ja miehensä Teemu Huuhtanen sekä perheen lapset majoittuvat samassa talossa kuin viimeksi.

Mainos
Mainos päättyy

Vappu paljasti aiemmin tällä viikolla, että kohde oli heille niin mieluinen, että sen vuoksi he menivät uudelleen samaan asuntoon.

Markkinoilta herkkuja

Koska joulunaikaan Yhdysvalloissa on meneillään monenlaisia juhlallisuuksia ja aktiviteetteja, on Vappukin perheineen saanut nauttia niistä lomallaan.

He ovat jo ihastelleet ilotulitteita ja paikallisia jouluvaloja, joissa riittää katseltavaa. Lisäksi Vappu on käynyt markkinoilla.

Hän hankki sieltä kokonaisen kanan jonka kokkasi perheelleen. Tänään hän on esitellyt Instagraminsa tarinat-osiossa valmistamaansa kasviskeittoa. Keittoon tulee perunaa ja parsakaalia.

Keittoon hän on hyödyntänyt tekemäänsä kanalientä.

Vappu pitää lomasta huolimatta rutiineja yllä ja hän viihtyy somepäivitystensä perusteella keittiössä myös ulkomaanmatkalla.

Mainos
Mainos päättyy

Poliisit paikalle

Nyt Vappu on kuvannut Instagram-tarinaansa hämmentävää tapahtumaketjua.

Hän paljastaa kuvaamallaan videolla, että läheisellä kadulla tapahtuu.

– Täällä on pihalla poliisit ja joulupukki samaan aikaan, hän selostaa.

Toden totta kadulla vilkkuvat poliisiajoneuvon valot, ja joulupukki puolestaan istuskelee reessä ja tapaa paikalle saapuneita ihmisiä. Suurkaupungissa voi joulunaikaan tapahtua selvästi mitä tahansa.

Mainos
Mainos päättyy

Video on esillä vuorokauden ajan sen julkaisusta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan