"Vapain rinnoin" - Elina Gustafsson nakuili Meksikossa

Elina Gustafsson
Mainos
Mainos päättyy

Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson, 30, ja tanssija Ansku Bergström, 37, lomailevat parhaillaan Väli-Amerikassa.

Kyseessä on parivaljakon unelmien matka, sillä aiemmin Elina kertoi aina haaveilleensa talven viettämisestä ulkomailla, kun Ansku taas on unelmoinut maailmanympärimatkasta. Elina ja Ansku viettävät maailmalla reilut kaksi kuukautta.

Ansku Bergsröm ja Elina Gustafsson jättävät Suomen pitkäksi aikaa - tässä on syy

Pariskunta suuntasi joulukuussa sademetsien ja tukaanien Costa Ricaan, josta he jatkoivat tacoista ja temppeleistä tunnettuun Meksikoon. Siellä he ovat nauttineet Jukatanin niemimaan tarjonnasta ja siirtyneet idylliselle Holboxin saarelle, jossa kaksikko vietti myös uudenvuoden. 

Mainos
Mainos päättyy

Elina ja Ansku ovatkin kumpikin julkaisseet unelmiensa reissulta runsaasti kuvamateriaalia. Elinan uusimmassa postauksessa hän juoksee kädet levällään kohti avomerta, yllään pelkästään punainen bikinialaosa. Kuva on otettu takaapäin, joten Elinan kriittiset paikat ovat katsojilta piilossa.

- Otan vuoden 2023 vapain rinnoin vastaan, Elina murjaisee kuvatekstissä. 

- Kyllä tästäkin vuodesta selvitään, yhdessä, hän kirjoittaa sydämen kera.

Julkaisun lopuissa kuvissa voi ihastella rakastuneen parin uudenvuodenviettoa.

Elina Gustafsson ja Ansku Bergström yrittivät syöttää kulkukoiralle sipsejä

Ansku ja Elina ovat nakuilleet reissun aikana aiemminkin. Elina julkaisi Instagramissa joulukuussa ihastuttavan otoksen, jossa pariskunta poseerasi sylikkäin uima-altaassa yläosattomissa. Julkaisu poistettiin sittemmin Instagramin toimesta, ja sosiaalinen media syytti Elinaa seksin myymisestä. 

Mainos
Mainos päättyy

Elina teki valituksen julkaisun poistumisesta, ja kuva palasi hänen sivulleen. Enää kuvajulkaisu ei kuitenkaan ole nähtävissä. 

Raju syytös seksin myymisestä! Elina Gustafsson pöyristyneenä: "Mulla on ollu eri käsitys..."

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan