Vangin hurja kestoerektio kesti neljä päivää - seurauksena oikeusriita: Penis kärsi peruuttamatonta vahinkoa!
Entinen vanki, Dustin Lance, on haastanut vankilan oikeuteen Oklahomassa. Syynä on, että vanginvartijat pilkkasivat hänen neljä päivää kestänyttä erektiotaan.
32-vuotias Lance sanoo saaneensa pitkittyneen erektion, otettuaan toisen vangin hänelle tarjoaman pillerin. Erektio ei laskenut neljään päivään, ja mies sanoo kärsineensä tuona aikana "sietämätöntä kipua". Sen sijaan, että hän olisi saanut vankilan henkilökunnalta apua, hän sanoo kohdanneensa pelkkää pilkkaa. Vanginvartijat "pilkkasivat häntä toistuvasti ja eväsivät häneltä hoidon", oikeudessa kuultiin.
Syytteiden mukaan Pittsburg Countyn vankilan henkilökunta "viivästytti hoitoa" tahallaan. Kun Lance vihdoin kuljetettiin hoitoon, oli penis kärsinyt jo peruuttamatonta vahinkoa. Syyttäjän mukaan henkilökunnan olisi pitänyt tietää, että kestoerektio voi aiheuttaa pysyviä vammoja.
Viime joulukuussa varkaudesta epäiltynä vangittu Lance vaatii nyt 5 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia. Erikoista käynnissä olevassa oikeusjutussa on, että kaksi syytettynä olevaa vanginvartijaa olivat lopettaneet vankilassa työskentelyn ennen väitettyjä tapahtumia. Syytettynä on myös sheriffi Chris Morris, joka astui virkaan vasta noin kuukausi väitettyjen tapahtumien jälkeen.
– Jos vangit tarvitsevat lääketieteellistä hoitoa, myönnämme sen heille, Morris vakuuttaa.
Lähde: Metro UK