Vain yhden kirjeen saanut Maajussi-Oskari löysi rakkauden: "Ei kaduta pätkääkään"
Rakkaus Fannin kanssa roihahti kuvauksien jälkeen.
Vuonna 2022 Maajussille morsiamen 15. kaudella rakkauden perään haikaili kärsämäkeläinen Oskari, 31. Tuolloin vasikoiden välikasvattajalle saapui vain yksi kirje, eikä sitä oikeaa löytynyt suoraan ohjelmasta.
Kuvauksien jälkeen häntä kuitenkin lähestyi 24-vuotias Fanni, joka kertoi, ettei alun perin uskaltanut lähettää kirjettä, mutta rohkaistui lopulta. Umpirakastunut Oskari hehkuttaa töiden lomassa elämäänsä onnellisena naureskellen.
– Minulla on elämässä palikat kohdillaan ja asiat kunnossa! Oskari huudahtaa innokkaana puhelimeen.
Sisustus uusiksi
Oskari kertoo syksyllä alkaneen suhteen rullaavan hyvin, ja tulevaisuudenkin näyttävän kirkkaalta. Fanni muutti Oskarin luokse loppuvuodesta. Oskari kertoo rakkaansa tekevän yhä omia töitään lähihoitajana, mutta viettävän vapaapäivinään aikaa myös maatilalla Oskarin seurana.
– Ollaan kyllä tosi samanlaiset tyypit sen kanssa, eikä ole tullut vääntöjä yhtään mistään, Oskari kertoo.
Arki sujuu yhdessä hienosti, ja reissuunkin on ehditty; pariskunta on käynyt Levillä jo kahteen otteeseen minilomalla katselemassa paikkoja.
Maajussitar-Victoria salaperäisenä rakkauskuvioistaan: "Sanotaan näin..."
Fannin muutettua Oskarin luokse, on koti saanut kauan kaivattua naisen kosketusta. Oskarin mukaan Fannin mukana tuli yllättävän paljon tavaraa.
– Täällä on vähän talo muuttunut siitä, millainen se oli poikamiesaikoina. Minä annan kyllä vapaat kädet, että saa sisustaa niin kuin itsestä tuntuu. Sehän on näin, että Fanni saa päättää sen puolen, miltä talo näyttää, Oskari toteaa.
Avointa pussailua! Maajussi-Kalle ja Niina pudottivat uutispommin: haaveilemme jo vauvasta
Perheunelmia
Oskari kertoo innoissaan myös tulevaisuudensuunnitelmistaan.
– Kyllä varmasti tullaan jossain vaiheessa perhe perustamaan tämän kanssa.
Romantiikkaan hurahtanut Oskari vihjailee myös kosimisesta, ja suunnitelmat sen suhteen ovat selvät. Ihan kaikkea Oskari ei kuitenkaan paljasta, että yllätys säilyy Fannilta piilossa.
Oskari kertoo Fannin löytymisen olleen oikea onnenpotku, ja kokee kiitollisuutta siitä, että Fanni löysi hänet Maajussille morsiamen kautta, vaikkei kirjettä heti kuvauksiin lähettänytkään. Oskari kertoo Fanninkin pohtineen, että ilman ohjelmaa pariskunta olisi tuskin koskaan tavannut.
– Tämä meni paremmin kuin olisi voinut odottaa, eikä kaduta pätkääkään, että lähdin ohjelmaan, Oskari ylistää.