Vain elämää -tähti Arttu Wiskarin nimikkoburgeri käy kaupaksi – laulajan ravintola selätti koronapiinan

Arttu Wiskari
Mainos
Mainos päättyy

Vain elämää -tähti Arttu Wiskari, 37, on monessa mukana. Hänen osaomistamansa levy-yhtiön lisäksi suosikkisartisti pyörittää vaimonsa kanssa Wiskarila-ravintolaa Espoon Kivenlahdessa.

Pubiruokaa tarjoileva paikka on saatu pyörimään kannattavasti pandemiankin keskellä. Tarjolla Wiskarilassa on muun muassa Artun nimikkoburgeri, kanansiipiä ja erilaisia pihvejä.

Tuoreen tilinpäätöksen mukaan Wiskarila Oy:n mukaan ravintola ylsi peräti 869 000 euron liikevaihtoon, josta jäi voittoa 19 000 euroa.

Yritys yli kaksinkertaisti liikevaihtonsa, mutta luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia. Ravintolan ensimmäinen tilikausi oli näet vain viiden kuukauden mittainen.

Arttu on ollut naimissa Pauliina Wiskarin kanssa vuodesta 2013 saakka. Heillä on kaksi alaikäistä lasta.
Arttu on ollut naimissa Pauliina Wiskarin kanssa vuodesta 2013 saakka. Heillä on kaksi alaikäistä lasta.
Mainos
Mainos päättyy

Alan ammattilainen lataa uudesta Vain elämää -kaudesta: Voi tulla Arttu Wiskari -show!

Arttu kertoi hiljattain Seiskalle Wiskarilan tilanteesta. Hänen mukaansa rajoitukset ovat ”syöneet bisneksen kokonaan”.

Wiskarila avasi ovensa Espoossa elokuussa 2019. Paikanpäällä nähtiin muun muassa jääkiekkolegenda ja Arttu Wiskarin hyvä ystävä Teemu Selänne.
Wiskarila avasi ovensa Espoossa elokuussa 2019. Paikanpäällä nähtiin muun muassa jääkiekkolegenda ja Arttu Wiskarin hyvä ystävä Teemu Selänne.

– Mutta kyllä me hengissä olemme ja taistelemme, sekä odotamme kuumeisesti, että päästään tekemään töitä taas normaaliin tahtiin. Rahaa saa pankista, laulaja kertoo.

Arttu Wiskari sinnittelee ravintolansa kanssa: Rahaa saa pankista

Arttu korosti, että työntekijöiden palkat on saatu maksettua, ja se on hänelle pääasia.

– Asiakkaat pitävät meidät elossa tällä hetkellä. Ei ole sellaista tilannetta, että ei olisi asiakkaita. Ne, jotka käyvät, pitävät aika monen tyypin leivässä.

Mainos
Mainos päättyy

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan