fbq
Vain elämää: Arttu Wiskarin kuohuttanut Kahvimaito-hitti perustuu tositapahtumiin | Seiska
Kotimaa
01.10.2021 19:30
Teksti: Toni Keränen|Kuvat: NELONEN
Arttu Wiskari
Vain elämää: Arttu Wiskarin kuohuttanut Kahvimaito-hitti perustuu tositapahtumiin
Kotimaa
01.10.2021 19:30
Teksti: Toni Keränen|Kuvat: NELONEN

12. Vain elämää -kausi alkoi viime viikolla, mutta tänä perjantaina päästään kunnolla vauhtiin ensimmäisen artistipäivän myötä. Se on pyhitetty Arttu Wiskarille.
Wiskari on oman päivänsä aamuna ensimmäisenä hereillä ja kertoo käyneensä lenkillä jo seitsemältä. Liikunta on nykyisin ehdoton osa laulajan elämää.
– Mies on kaventunut sitten aiemman Vain elämää -kauden Espanjassa (vuonna 2018). Noin 30 kiloa on lähtenyt, Wiskari paljastaa.

Anssi kertoo isänsä kuolemasta

Anssi Kela
Anssi Kela kertoo elämästään Vain elämää -ohjelmassa.

Lopulta artistijoukko siirtyy lauluesityksiin ja useampikin kollega kertoo suhtautuneensa Wiskariin aluksi ennakkoluuloisesti.
– Vähän oli alkuun sellainen olo, että onko tämä nyt ihan tosissaan. Muistan, että se en ollut ainoastaan minä seurueessamme, jotka ehkä vähän naureskelikin sitä, että Wiskarin Arttu, mikä juttu, Jukka Poika tunnustaa jaksossa.
Myös Anssi Kela kertoo ristiriitaisista tunteistaan Wiskarin noustua kuuluisuuteen 2010-luvun alussa. Kelan oma ura oli aallonpohjassa ja hän tunsi, että Wiskari on vienyt hänen paikkansa pukeutumista ja autoiluharrastusta myöten.

Lue myös: Onko lapsellista? Anssi Kelan rehellinen päivitys kerää suitsutusta julkkiskavereilta: ”Ihan mieletön!”

Kelan esityksen myötä vieritetään myös ensimmäiset kyyneleet.
– En tullut aluksi ajatelleeksi lainkaan sitä, että biisivalinta oli mielenkiintoinen sitä taustaa vasten, että kappale kertoo auto-onnettomuudesta, ja minä olen menettänyt oman faijani auto-onnettomuudessa, Kela kertoo.
Kela paljastaa, että soittaa esityksessään isänsä vanhalla sähköpianolla, jonka on sattumalta löytänyt kirpputorilta muutama vuosi sitten.

Lue myös: Vain elämää -tähti Tuure Kilpeläinen: Lähetin Manuela-vaimolle kukkia Satulinnasta

Suvi käsittelee vanhempien eroa laulamalla

Lisää tunteikkaita hetkiä koetaan, kun Suvi Teräsniska kertoo kappalevalintaansa liittyen vanhempiensa avioerosta.
– He eivät ehkä ymmärrä, että se on osa minunkin elämääni ja kasvutarinaani. Siksi tämä kappale menee ihon alle, Teräsniska kertoo ääni väristen.
– Olin 15-vuotias eli todella herkässä iässä. Se on jo kaukana menneisyydessä, mutta en voi pitää sitä sisälläni. Minun pitää terapoida sitä ja sitä laulaminen minulle on.
Chisukin kommentoi teemaa omalta osaltaan.
– Lapsen kipu jää usein vanhempien kivun jalkoihin ja on tärkeää, että tätä nostetaan esille. Omat eronneet vanhempani ovat varmasti tehneet parhaimpansa, mutta silti erosta on jäänyt hirveän paljon minulle kannettavaa.

Lue myös: Suvi Teräsniska huoltaa parisuhdetta työn tiimellyksessä: Tavallaan se tulee siinä mukana

Tarina rintamaidosta on totta

Jaksossa ollaan myös riehakkaissa tunnelmissa, kun Pyhimys kutsuu esitystään tukemaan bändikaverinsa Teflon Brothersista. Ryhmä esittää Wiskarin hersyvän Kahvimaito-hitin.
– Minulla ei tietenkään ole mitään tilastoja, mutta tämä on ärsyttänyt ehkä eniten sinun tuotannostasi ihmisiä. Se on aliarvostettu siinä herkkyydessään, mikä se syvyys on, Pyhimys pohtii.
– Se on tositarina. Vähän höystetyllä kynällä tehty, mutta yhdelle kaverille oli käynyt näin, että oli ollut jatkot. Sitten ne olivat päättyneet siihen, että toisen osapuolen oli lähdettävä kotiin, koska oli mentävä tyhjentämään rinnat. Kaverin oli nokkelasti keksinyt, että saako rintamaitoa kahviin, Wiskari kertoo.

Vain elämää tänään Nelosella kello 20.00 ja Ruudussa.