Vaimostaan eroava Kyösti Mäkimattila yhdistettiin tangokuningattareen – näin iskelmätähti vastaa suhdehuhuihin
Vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattila, 46, on hakenut yksin avioeroa vaimostaan. Kyöstin avioerohakemus on tullut vireille Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen 10. kesäkuuta.
Avioerossa on menossa puolen vuoden harkinta-aika, joka päättyy jouluaattona.
Tangokuningas Kyösti Mäkimattila hakee avioeroa
Kyösti ja vaimonsa ovat olleet yhdessä pitkään.
– Tutustuimme vaimoni kanssa jo 1990-luvun puolivälissä, ennen harrastelijamuusikoksi ryhtymistäni tai ensimmäistä bändiäni, Kyösti on aiemmin kertonut Seiskalle.
Turussa asuneella pariskunnalla on kolme tytärtä.
Seiska tavoitti Kyöstin, joka kieltäytyi ystävällisesti kommentoimasta avioeroaan.
Seiskaan on tullut myös vinkkejä, joiden mukaan eroavalla Kyöstillä olisi sutinaa vuoden 2013 tangokuningattaren, Heidi Pakarisen kanssa.
– Täysin tuulesta temmattu väite! Kyösti puuskahtaa Seiskan kysyessä huhusta.
Vuonna 2015 uutisoitiin, että Kyöstin avioliitto olisi ajautunut kriisiin. Hän kuitenkin kiisti olleensa suhteessa radiokanava Iskelmästä tutun Emilia Howellsin kanssa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.
Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.