Vaihtovuosi muutti ex-pääministeri Jyrki Kataisen elämän: Minusta piti tulla pappi tai kokki

Jyrki Kataisen työura käynnistyi ruokakaupassa. Nuoruusvuosien kesä- ja viikonlopputyöt Vuorelan ja Siilinjärven keskustan K-kaupoissa olivat arvokas kokemus.
– Opin paljon asiakastyöstä, lihanpaloittelusta ja sosiaalisista suhteista. Kokeneemmat työkaverini antoivat vastuuta ja luottivat siihen, mitä tein. Myös positiivinen palaute asiakkailta oli erittäin kannustavaa.
Lapsena Jyrkin haaveammattina oli kokki tai pappi. Vielä yläasteella hän harkitsi keittiömestariksi kouluttautumista ja haaveili kokin työstä Ranskassa.

Lukiovuosien jälkeen hän alkoi kuitenkin opiskella Tampereen yliopistossa valtio-oppia ja suuntautui politiikkaan. Siilinjärven kunnanvaltuustoon hänet valittiin kokoomuksen listoilta ensi kertaa 22-vuotiaana.
Yliopistovuosinaan hän vietti yhden lukuvuoden Erasmus-vaihdossa Britanniassa Leicesterin yliopistossa.

– Se kasvatti, lisäsi tietojani ja taitojani sekä vahvisti ihmisenä. EU:n Erasmus-ohjelma oli erittäin tärkeä käännekohta elämässäni. Ilman sitä perheellämme ei olisi ollut mahdollista lähettää minua ulkomaille opiskelemaan.
Jyrki toimi pitkään kokoomuksen puheenjohtajana ja hallituksessa ensin valtiovarainministerinä ja sitten pääministerinä. Tämän jälkeen hän siirtyi EU-komissaariksi.

Hän kertoo huomanneensa, että monissa EU-maissa poliitikoilta odotetaan ensisijaisesti näkemyksellisyyttä ja suurempaa kuvaa siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä.
– Suomessa poliitikoilta odotetaan teknisten yksityiskohtien ja välittömien budjettivaikutusten tarkkaa osaamista. Meillä poliitikkoja kritisoidaan, jos tavoitteet eivät ole teknisesti täydellisiä tai eivät ratkaise kaikkia ongelmia.
Hups! Jalkansa loukannut ex-pääministeri Jyrki Katainen ostoksilla keppien kanssa – kuva!
Jyrkin mukaan muualla puhutaan yleisesti poliittisista johtajista.

– Tällä termillä viitataan johtajuuden lisäksi usein juuri näkemyksellisyyteen. Suomessa termiä vierastetaan. Monesti esimerkiksi ministerin antama poliittinen ohjaus koetaan meillä arveluttavaksi, vaikka juuri se on ministerin tärkein tehtävä.
Jyrkin mielestä parhaimmillaan nämä kaksi näkökulmaa yhdistyvät poliittisessa kulttuurissa. Tarvitaan poliittista johtajuutta, joka tarjoaa vahvaa näkemyksellisyyttä ja perustuu samalla faktoihin sekä syy-seuraussuhteiden ymmärtämiselle.
– On myös hyvä tiedostaa, että monesti ongelmat ovat monimutkaisia ja niihin löytyy vain epätäydellisiä ratkaisuja.
Jyrki Katainen
* Syntynyt 14.10.1971 Siilinjärvellä
* Perhe: vaimo Mervi, 16- ja 12-vuotiaat tyttäret
* Asuu Espoossa
* Harrastukset: metsästys, tennis, lenkkeily ja ruuanlaitto
* Sitran yliasiamies 2020–
* Työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja 2014–2019
* Suomen pääministeri 2011–2014
* Suomen valtiovarainministeri 2007–2011
* Euroopan kansanpuolueen (EPP) varapuheenjohtaja 2006–2012 ja 2016–
* Kokoomuksen puheenjohtaja 2004–2014 ja varapuheenjohtaja 2001–2004
* Pohjois-Savon maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja 2001–2004
* Kansanedustaja 1999–2014
* Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestön (YEPP) varapuheenjohtaja 1998–2000
* Pohjois-Savon maakuntahallituksen jäsen 1997–2000
* Siilinjärven kunnanvaltuutettu 1992–2010
* Valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta (pääaine valtio-oppi) 1998
* Kirjoitti ylioppilaaksi Siilinjärven lukiosta 1990
* Tapaseuran valitsema Vuoden käyttäytyjä 2011