fbq
Tina Turner

Uutuusdokumentti: Tina Turner hiipi pakoon väkivaltaista miestään hotellihuoneesta - Ike Turnerin haamu on seurannut tähteä näihin päiviin asti

Yle Teema juhlii tänään (19.2.) 82-vuotiasta rock-laulaja Tina Turneria. Kello 21.00 nähdään viime vuonna valmistunut artistin elämää ja uraa luotaava dokumenttielokuva TINA, jonka perään esitetään rock-kuningattaren jättikonsertti Barcelonasta vuodelta 1990.

Peräti kymmenkertainen Grammy-voittaja syntyi Tennesseen osavaltiossa Nutbushin pikkukaupungissa vaatimattomaan maanviljelijäperheeseen. Syntymänimeltään Anna Mae Bullock aloitti laulamisen paikallisessa gospel-kuorossa.

Tina Turnerilta rajuja paljastuksia elämäkerrassa: vietti hääyön bordellissa, yritti itsemurhaa ja aviomies hakkasi!

1950-luvulla Tina tutustui tulevaan mieheensä Ike Turneriin, jolla oli laulajan elämään valtava vaikutus niin hyvässä kuin pahassa. He perustivat duon, Ike and Tina Turnerin, joka niitti menestystä 1960-luvulla, kiitos Tinan räjähtävän lavaenergian ja omaperäisen lauluäänen, jossa yhdistyi soulin voima ja rock-musiikin pidäkkeettömyys.

Tina Turner
Tina Turner on yksi viime vuosituhannen menestyneimmistä laulajia.

Iken ja Tinan tunnetuimpia kappaleita ovat River Deep – Mountain High, A Fool in Love, Proud Mary ja Nutbush City Limits.

Vuonna 2007 huumeiden yliannostukseen menehtynyt Ike oli väkivaltainen mies, joka pahoinpiteli, kontrolloi ja petti Tinaa vuosien ajan. Vuonna 1976 Tina teki lujan päätöksen miehensä jättämisestä sen jälkeen, kun tämä oli pahoinpidellyt hänet matkalla lentokentälle.

Vuonna 2021 ilmestyneessä TINA-dokumentissa artisti kertoo omin sanoin, kuinka hän hiipi ulos hotellihuoneestaan eikä katsonut taakseen. Oikeudessa Ike yritti vaatia puille paljaille jääneeltä ex-vaimoltaan korvauksia, mutta tuloksetta. Tinalle ei jäänyt erosta mitään, paitsi hänen nimensä, Turner.

Tina Turner
Tina Turner puhuu tuoreessa dokumentissa avoimesti elämästään.

Tina Turnerin poika löydettiin kuolleena – ampui itsensä

Myöhemmin Tina antoi kasvot lähisuhdeväkivallasta selviytymiselle päästäkseen irti menneisyydestään, mutta tie oli odotettua pitempi ja raskaampi. TINA-dokumentti näyttää, kuinka toimittajat kyselivät Tinalta hänen ex-miehensä perään vielä vuosikymmeniä eron jälkeenkin. Joka kerta, kun Tina joutui vastaamaan Ikeä koskeviin kysymyksiin, arpeutuneet haavat aukesivat uudelleen.

Eron jälkeen Tina piti muutaman vuoden taukoa musiikista. Vuonna 1984 hän teki yhden maailman näyttävimmistä comebackeista soololevyllään Private Dancer, joka nosti hänet rock-musiikin supertähdeksi. Albumin menestynein single oli What's Love Got to Do with It, joka nousi Billboard-listan ykköseksi.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tina Turnerin aviohelvetti: Pakeni väkivaltaista ex-miestään!

1980-luvulla Tina Turner julkaisi useita menestyssinglejä. Hän esiintyi myös vuonna 1985 ensi-iltansa saaneessa Mad Max – ukkosmyrsky -elokuvassa. Vuonna 1993 ensi-iltansa sai Turnerin elämästä kertova elokuva What’s Love Got To Do With It, jossa Tinaa esitti Angela Basset. Samana vuonna Tina itse näytteli elokuvassa The Last Action Hero. Hän on esiintynyt myös The Whon rock-oopperassa Tommy ja vieraillut mm. Ally McBeal -sarjassa vuonna 2000.

Tänä päivänä artisti asuu Sveitsissä puolisonsa Erwin Bachin kanssa.

TINA Teema & Femillä lauantaina 19.2. klo 21.00. Dokumentin jälkeen nähdään Tina Turnerin konserttitaltiointi Barcelonasta vuodelta 1990. Dokumentti on katsottavissa myös Yle Areenasta.