Uutta musiikkia tulossa? Sini Sabotage paljastaa: "Siihen tähtään, mutta..."

sini sabotage
Mainos
Mainos päättyy

Räppäri ja podcast-juontaja Sini Sabotage, 36, saapui torstaina (16.2.) Koputus-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Tennispalatsiin. 

Sini paljastaa, että on viime aikoina viettänyt aikaa studiolla uuden musiikin parissa. 

- Kyllä mä haluaisin kesäksi julkaista musaa. Siihen tähtään, mutta en ota mitään paineita, että väkipakolla pitäisi tehdä. 

Sinin viimeisin albumi Blueberry Makkonen ilmestyi vuonna 2020. Parhaiten räppäri tiedetään vuoden 2013 jättihitistään Levikset repee

Mainos
Mainos päättyy

Räppäri on viime aikoina kunnostautunut myös radion puolella, sillä hän tuurasi kolme viikkoa Suomiräp-radiokanavan toista juontajaa. 

- Oli ihanaa, kun jengi antoi niin hyvää palautetta! Mä en ole kymmeneen vuoteen tehnyt radiota, niin toi oli paluu takaisin juurille. 

Somekansa kimpaantui! Sini Sabotage ja Sergey Hilman ruokkivat joutsenta sämpylällä

sini

Sini tekee mediapersoona Sergey Hilmanin kanssa suosittua Cheers to ugly me-podcastia. 

Räppäri paljastaa, ettei ollut kuunnellut yhtään podcasteja ennen heidän ohjelmansa alkamista. 

- Mä olin vaan, että nyt meen tonne ja alan tekemään! Mä totuin musassa siihen, että tuli puolin ja toisin palautetta, mutta podcastista kaikki on ollut vain mielissään. Että tällaistakin työtä voi olla! Sini naurahtaa. 

Mainos
Mainos päättyy

Montako seksikumppania teillä on? Sini Sabotage ja Sergey Hilman paljastavat podcastissa!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Uutta musiikkia tulossa? Sini Sabotage paljastaa: "Siihen tähtään, mutta..."