Uusi työ! BB-voittaja Janica Kortman teki suuren päätöksen elämässään - "Koronan myötä..."

janica kortman
Mainos
Mainos päättyy

Big Brotherista vuonna 2011 koko kansan tietouteen noussut Janica Kortman, 41, on kääntänyt uuden sivun elämässään.

Aiemmin tavoitteellisesti bikini fitness -kisoihin treenannut neljän lapsen äiti kertoi helmikuussa, että joutuu jättämään kilpailuhaaveet tauolle. Yksi syy oli kesällä todettu raudanpuuteanemia, mikä vaikutti jaksamiseen.

Sairaus pysäytti BB-voittaja Janica Kortmanin - treenit ja kisat tauolle: ”Voimavaroja ei tällä hetkellä ole”

Nyt Janica paljastaa myös työrintamalla asioiden muuttuneen. Kirkkonummelainen Janica teki suuren päätöksen, ja vaihtoi työpaikkaa sekä vähensi työtuntejaan.

Nyt tuli aika siirtyä uuden työnantajan palvelukseen kohti uusia haasteita, lähemmäs kotia. Olen tullut siihen tulokseen, että lyhennetty työaika, kuusi tuntinen työpäivä sopii itselleni parhaiten, voimavarojani ajatellen, kun yksinhuoltajana arkea pyöritän. Kaksi tuntia aikaa päivässä mahdollistaa vaikka ruokakauppa reissun tehokkaasti vielä, kun pienet lapset ovat hoidossa, Janica kirjoittaa Instagram-tilillään.

Mainos
Mainos päättyy

Arkistovideo: BB-Janica mökillaan

Etätyöt eivät myöskään ole kirjanpitäjänä työskentelevälle Janicalle paras ratkaisu, ja hän kaipaa sosiaalista työympäristöä.

Koronan myötä etätyön koettuani olen myös huomannut, että tykkään kyllä itse enemmän tehdä työt töissä, toimistolla. Etätyö on niin yksinäistä puurtamista. Töiden tekeminen työpaikalla vaikuttaa myös suuresti siihen, että vapaa-aika ja työ eivät sekoitu niin helposti.

- Uudessa duunissa on oma työhuone, missä voi keskittyä todella hyvin työntekoon. Ja siellä on aivan ihana porukka minkä kanssa on kiva viettää kahvi- ja lounastauot yhdessä jutellen ja siinä tulee sitten oikeasti irtauduttua työstä päivän lomassa hetkeksi. Tietysti myös apu on lähellä, jos tarvitsee neuvoa johonkin hankalaan tilanteeseen.

Päivityksensä yhteyteen Janica on lisännyt neljä kuvaa. Voit katsoa ne klikkaamalla oletuskuvan oikealla puolella olevaa nuolta.

Mainos
Mainos päättyy

Uskomaton kisakunto! BB-voittaja Janica Westerback niitti mainetta ensimmäisissä bikini fitness -kisoissaan

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Uusi työ! BB-voittaja Janica Kortman teki suuren päätöksen elämässään - "Koronan myötä..."