Uusi rakas? Viivi Altonen hempeili mysteerimiehen kanssa

Uusi rakas? Viivi Altonen hempeili mysteerimiehen kanssa

Tuoreen somejulkaisun perusteella vaikuttaisi siltä, että Viivi on löytänyt itselleen uuden rakkaan.

Mainos
Mainos päättyy

Miss Suomeksi vuonna 2020 kruunattu Viivi Altonen, 26, on julkaissut romantiikkaa tihkuvan päivityksen. 

Viivi julkaisi eilen tiistaina (27.6.) Instagram-videotarinoissaan päivityksiä, joiden mukaan hän vietti päivänsä Pihlajasaaressa. 

Saari sijaitsee Helsingin edustalla, ja sinne pääsee helposti vesiliikenneyhteydellä Merisatamasta ja Ruoholahdesta.

Susanna Penttilä kannustaa ikäisiään naisia: Seksikkyys ei lopu kahdenkympin jälkeen

Mainos
Mainos päättyy

Mediapersoonan videotarinat-osiossa näkyy esimerkiksi video veneeltä, sekä kuva eräästä vanhasta punavalkoisesta puutalosta.

Huomion varastaa kuitenkin eräs lyhyt video. Uimarannalla kuvatulla videolla näkyy nimittäin Viivi ja eräs tuntematon mies. 

Miehen kasvoja ei näy, sillä video on kuvattu vastavalossa.

Martina Aitolehti myy reikäistä märkäpukuaan

Viivi ja mies suutelevat toisiaan romanttisesti, ja pitävät toisistaan hempeästi kiinni. Vaikuttaisi siltä, että Viivi on löytänyt itselleen uuden rakkaan.

Mediapersoona ei ole kirjoittanut videon yhteyteen yhtään mitään, mutta taustalla soi cover-versio Mr. Probzin superromanttisesta Waves-kappaleesta.

Mainos
Mainos päättyy

Viivi vahvisti viime vuoden alussa eronneensa italialaisesta kumppanistaan Frankista

Viivin mukaan kaksikko oli päättänyt lähteä eri suuntiin jo joulun alla, ja hän halusi ensin käsitellä eroa rauhassa. Tästä syystä hän vahvisti eron vasta myöhemmin.

– Olemme edelleen kovasti tekemisissä toisemme kanssa ja yhä hyviä ystäviä. Elämänsuuntauksemme vain menevät nyt niin, ettei meillä yksinkertaisesti ole aikaa ja resursseja toisillemme, Viivi totesi viime vuoden maaliskuussa.

Viivi Altonen avoimena arjestaan: "Milloin minusta on tullut näin keski-ikäinen?"

Viivi nähtiin viime vuonna myös Erikoisjoukot -tv-sarjassa, ja hän läpäisi kurssin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Uusi rakas? Viivi Altonen hempeili mysteerimiehen kanssa