Uusi aluevaltaus! Niina Kuhta ryhtyi koronajäljittäjäksi - samassa virastossa työskentelee muun muassa Maisa Torppa!

Yrittäjä Niina Kuhta, 39, päätti kantaa kortensa kekoon koronataistelussa ja aloitti tämän viikon alussa Helsingin kaupungilla koronajäljittäjänä.
Seiska tavoitti parhaillaan Kallion virastotalolle töihin kiiruhtavan Niinan varhain aamulla.
- Ystäväni on samassa työssä, ja hän vinkkasi minulle tästä. Halusin itsekin ehdottomasti kokeilla, millaista työtä tämä on. Kun tein päätöksen lähteä tähän, vartin päästä tulikin jo soitto, että minut on palkattu! Niina iloitsi.
Hääpukuyrittäjä Niina Kuhta: Lähden mukaan kunnallispolitiikkaan!
Julkkishaastattelussa Niina Kuhta heinäkuussa 2020.
Helsingin kaupungin epidemiologinen yksikkö tarjoaa koronajäljittäjän työtä myös henkilöille, joilla ei ole terveysalan koulutusta.
Niinan mukaan ihmisille soittaminen on vain yksi osa työtä, tehtäviä on erilaisia, ja tämä tuntuu välillä salapoliisin hommalta.
Varsinaiselle hoitoalalle loikkaaminen ei Niinaa houkuta, sillä hän mieltää itsensä voimakkaasti yrittäjäksi.
- Kaupallinen ala on omaani, mutta tämä on niin ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä jotain konkreettista nyt, kun Niinattaressa on hiljaista.
Niina kertoo työskennelleensä turvallisuusalalla ennenkin, ja sitä kautta hän kokee olevansa sopiva pestiin.
- Työn ainutlaatuisuus vetoaa minuun, ei tarvitse vain pyöritellä peukaloita kotona.

Niina Kuhta saa kritiikkiä painonpudotuksestaan: Miehet pelkäävät kurvieni puolesta!
Niinan pesti koronajäljitysluurissa kestää kesäkuun loppuun, ja se paikkaa sopivasti hänen Niinatar-hää- ja juhlapukuliikkeen hiljaista aikaa.
- Olen koronaneuvonnassa neljänä päivänä viikossa, ja lopun aikaa olen Niinattaressa, ei ole enää tekemisestä pulaa, pirteä Niina nauraa.
Niina on työpaikastaan niin innoissaan, että kertoo heräävänsä aamulla onnensa kukkuloilla.
- En ole koskaan nauttinut varhaisista aamuista näin paljon! Meitä on koronajäljityksessä ihmisiä vaikka millaisella taustalla, on lääkäriä ja sairaanhoitajaa, yrittäjiä, työympäristö on täynnä moniosaajia.
Yrittäjänä Niina kuitenkin toivoo, että työpaikka ei olisi kovin pitkäikäinen, että koronasta päästäisiin eroon, ja arki voisi jatkua kuten ennenkin.
- Silti tämä on niin "once in a lifetime" (suom. kerran elämässä) -työ, että en muista, koska olisin odottanut töihin menoa näin innolla!
Koronajäljitysluuri tuntuu houkuttelevan muitakin julkkiksia puoleensa, sillä Niinan kollegana toimii muun muassa kohujulkkis Maisa Torppa. Niinan uudesta koronatyöstä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.