Uudesta syöpäleikkauksesta toipuva Jani Kokki toteutti haaveensa: ”Olin suunnitellut tätä jo kymmenen vuotta sitten!”

Hunks-tanssijana, mallina ja personal trainerina tunnettu Jani Kokki, 38, kävi viime talvena uuden syöpätaistelun, kun hänen paksusuolestaan löytyi polyyppi.
Leikkaus tehtiin maaliskuun puolivälissä. Paksusuolta piti poistaa vain parikymmentä senttiä, mutta sitä jouduttiinkin lyhentämään puoli metriä.
– Minulla on enää 40 senttiä paksusuolta jäljellä, kun normaalisti sitä on yli kaksi metriä. Elimistöni ei enää toimi normaalisti.
Hunks-tanssija Jani Kokin järkytys: Uusi syöpä iski!
Leikkauksen jälkeen Jani aloitti toipumisen. Kun polyypista otetut patologiset tulokset tulivat, lääkärillä oli Janille hyviä ja huonoja uutisia. Syöpää oli, mutta se ei ollut levinnyt imusolmukkeisiin eikä lähettänyt etäpesäkkeitä.
– Kun kuulin sanan "syöpä", menin sanattomaksi. Ei siihen ikinä totu.
Piinaviikot jatkuivat huhtikuussa, kun Jani oli kokovartaloröntgenissä.
– Röntgenissä tutkittiin, onko syöpä levinnyt muualle. Pahinta on tulosten kiduttava parin viikon odottelu.
Lääkärillä oli onneksi Janille hyviä uutisia
– Tulokset yllättivät positiivisesti. Syöpää ei löytynyt muualta, eikä jatkohoitoakaan tarvita. Onnekseni sairaus oli huomattu ajoissa ja leikkaus tepsi. Sain toistamiseen elämäni takaisin!
Terveen papereista saamallaan energialla Jani perusti haaveilemansa uuden treenikonseptin nimeltään 12 Rounds (12 erää). Se on kamppailulajeista, kuten potkunyrkkeilystä ja karatesta vaikutteita saanut ryhmätreeni.

– Olin suunnitellut tätä jo kymmenen vuotta sitten. Nyt päätin, että minun on toteutettava unelmani.
12 Rounds -sali avautui heinäkuussa Helsingin Isolla Roobertinkadulla sijaitsevan Voimalaitos-kuntosalin yhteyteen.
– Alku on ollut todella lupaava. Treeni on vauhdikasta ja tehokasta, mutta sopii kaikille. Toivon, että ainutlaatuinen tuoteidea leviää!
Jani Kokilla diagnosoitiin aggressiivinen peräsuolen syöpä heinäkuussa 2013. Hän oli tuolloin 32-vuotias. Jani oli kärsinyt kovista vatsakivuista puolen vuoden ajan.
Sädehoito pienensi kasvaimen aluksi kolmannekseen, mutta sitten Jani kieltäytyi lääkäreiden kauhuksi sekä leikkauksesta että kemoterapiasta ja yritti parantaa itse itsensä. Hän uskoi parantuvansa vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, kuten vegaani-ruokavaliolla ja stressittömällä elämällä.

Toisin kuitenkin kävi. Syöpäkasvain ei kadonnut eikä leikkausta lopulta voinut välttää. Pitkän taistelun jälkeen Jani suostui leikkaukseen. Kasvain saatiin kokonaan pois heinäkuussa 2015.
Hän joutuu elämään loppuelämänsä pysyvän avanteen eli ulostepussin kanssa.