Uskomattoman upea morsian! Takavuosien uhkea TTK-voittaja Maria Lund, 38, meni naimisiin – uunituoreet hääkuvat Porvoon Tuomiokirkolta!

Laulaja ja näyttelijä Maria Lund, 38, on mennyt naimisiin. Maria ja tämän julkisuudesta pois pysytellyt Jussi-puoliso vihittiin tänään lauantaina (25.9.) pariskunnan nykyisen kotikaupungin Porvoon keskiaikaisessa tuomiokirkossa.
Vihkimisseremonia 1400-luvun myöhäisgotiikkaa edustavassa tuomiokirkossa alkoi kello 13. Paikalla on silmämääräisesti arvioituna alle 100 kutsuvierasta. Seiskan tietojen mukaan itse hääjuhlaa juhlitaan Haikon historiallisessa kartanossa.


Maria marssi nyt toisen kerran alttarille. Vuonna 2005 hän avioitui Tampereella Mikko Rantanivan kanssa, mutta liitto päättyi eroon neljä vuotta myöhemmin.
Vuosina 2010–2018 Maria eli avoliitossa YUP:n basistin Valtteri Tynkkysen kanssa. Suhteesta syntyi kaksi lasta, tyttö ja poika. Marian tuoreella aviomiehellä on entuudestaan yksi lapsi. Uusioperhe asuu Porvoossa.

Oopperalaulaja Tamara Lundin tyttärenäkin tunnettu Maria on ollut kuuluisan äitinsä ansiosta pikkutytöstä asti julkisuudessa. Vuonna 2022 tuolloin vasta 19-vuotias Maria osallistui Suomen Neito -missikisoihin ja kohahdutti suurta yleisöä uhkeilla muodoillaan.
Maria Lundin hurja muodonmuutos: Näin povipommista tuli tyylilyyli!

Sittemmin tummaverikkö on tullut tunnetuksi lähinnä musiikillisilla ansioillaan. Varsinkin väkevänä jazzlaulajana kunnostautunut kaunotar on vuosien myötä vallannut yhä enemmän jalansijaa myös teatterilavoilta.
Viimeksi kesällä Maria ihastutti Hämeenlinnan Uudessa kesäteatterissa Hajuvettä ja lihapullia -näytelmässä. Viime syksynä hänen roolisuoritustaan ylistettiin Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa Päiväni murmelina.


Syksyllä 2008 Maria aiheutti ihastuneita huokauksia kotisohvilla osallistuttuaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Osallistuminen kannatti, sillä Maria ja hänen tanssiparinsa Mikko Ahti voittivat kyseisen, järjestyksessään kolmannen TTK-kauden.