Uskoisitko? Poika saunoo -jättihitti täyttää jo kymmenen vuotta – näin biisi syntyi

Pasi ”Poju” Heinosen Poika saunoo -kappale on jo 10-vuotias. Juhlapäivän kunniaksi Seiska otti yhteyttä kappaleen säveltäneeseen Heinoseen.
Kappale syntyi pian Heinosen jättäydyttyä Hausmyllystä. Biisi syntyi kotistudiossa neljää sointua yhdistelemällä.
- Samalla viikolla katsoin MM 95-maalikoostetta kaverini kanssa. Laitoin Poika saunoo -kappaleen soimaan ja pistin koostevideon äänettömänä pyörimään, Heinonen muistelee.
- Muistan, kun sanoin kaverilleni, että oispa siistiä, jos tämä kappale kuuluisi joskus MM-kisoissa.
AXR Music julkaisi kappaleen singlenä vuonna 2011. Jääkiekkomenestys siivitti kappaleen nopeasti lukuisille soittolistoille.
Samana keväänä Suomi voitti MM-kisat ja Poika saunoo soikin pian kaikkialla.
- Sinuhe Wallinheimo soitti finaalin ratkettua, että Leijonat haluaisivat sinut torille, Heinonen kuvailee.
Muusikko ei kauaa aikaillut, vaan lähti heti matkaan. Hän muistelee edelleen elävästi matkan torille.
- Tuntui hienolta, kun Poika saunoo -kuului ohikulkevien autojen ikkunoista. Ihmiset heiluttelivat lippujaan, hän kuvailee.
Kappaleesta tuli kevään 2011 myydyin ja ladatuin kappale. Kappale keikkui Suomen virallisen listan ykkössijalla useiden viikkojen ajan.
- Emma-gaalaan minua ei silti kutsuttu. Eikä senkään jälkeen, Heinonen kertoo.
Vauhdikas video! Suomalaiset sekosivat täysin MM-voitosta: vaatteet pois ja suihkulähteeseen!
Heinonen on kiitollinen kappaleensa menestyksestä. Kuuntelijat ovatkin artistille tärkeitä.
- Täytyy olla tosi kiitollinen Suomen kansalle.
MM-kappaleen jälkeen Toivakassa asuva artisti on säveltänyt kymmeniä kappaleita. Hänen hitteihinsä kuuluvat esimerkiksi Esson baariin ja Kalsarikännit.
Koronavuosi on kurittanut myös artistin kukkaroa. Heinonen asuu Toivakassa yhdessä neljän koiransa kanssa.
- Elän päivän kerrallaan. Itsellänikin alkavat eurot olla lopussa. Aamupäivisin välillä masentaa, muusikko kertoo.
- Onneksi olen sitkeä sissi. Nousen aina, vaikka välillä onkin vaikeampaa.
Heinosta on houkuteltu vuosien varrella myös useamman levy-yhtiön talliin.
- Jos voisin neuvoa jotenkin aloittelevia muusikoita, niin sanoisin, että olkaa tarkkana ja uskokaa itseenne.
Tehkää itse, jos vain suinkin mahdollista. Sinnikkäästi pitää uskoa ja yrittää, muusikko neuvoo.