Uskoisitko 57-vuotiaaksi? Näin Kirsi Salo juhli synttäreitään

Uskoisitko 57-vuotiaaksi? Näin Kirsi Salo juhli synttäreitään

– Minulla saattaa olla vielä jopa 50 vuotta jäljellä tätä eloa, Kirsi povaa.

Mainos
Mainos päättyy

Juontajana alun perin julkisuuteen noussut Kirsi Salo juhlii keskiviikkona 7. helmikuuta 57-vuotissyntymäpäiväänsä.

Kirsi julkaisi juhlapäivän kunniaksi Instagram-sivullaan monta kuvaa ja videon sisältävän julkaisun, johon on ikuistanut syntymäpäivän eri hetkiä. 

Ensimmäisessä kuvassa ikinuori Kirsi poseeraa hehkeän meikittömänä. Hän kiittää kuvatekstissä kaikkia onnittelijoita ja povaa itselleen pitkää ikää.

– Samalla onnittelen itseäni siitä työstä, jota olen elintapojeni eteen tehnyt ja voin elää perusterveenä ja elinvoimaisena edelleen. Tajusin tässä senkin, että minulla saattaa olla vielä jopa 50 vuotta jäljellä tätä eloa, Kirsi povaa.

Mainos
Mainos päättyy

Aivan 107-vuotiaaksi hän ei kuitenkaan välttämättä edes halua elää.

– Toivottavasti ei kuitenkaan ihan niin paljoa, hän nimittäin kirjoittaa.

Metsän keskellä asuva Kirsi Salo: Elän Jeesuksen opein

Onnittelukuoro

Kirsi kertoo keskiviikkoisen synttäripäivänsä kuluneen Juvan ala-asteella, jossa hän toimi sijaisena. Koulupäivästä Kirsi on lisännyt pari kuvaa ja videon. Kuvissa hän poseeraa mustavalkoisessa haalarissa, videolla hän puolestaan kuvaa lasten tekemiä taideteoksia, kun nämä kailottavat yhteen ääneen onnittelulaulun synttärisankarille.

– Tänään oli ohjelmassa mm hiihtoa, jossa sain opettaa ukrainalaisille mäenlaskua. Kyllä meillä oli kuulkaa hauskaa! hän hehkuttaa.

Mainos
Mainos päättyy

Kirsi jatkoi synttärien juhlimista vielä työpäivän jälkeenkin herkuttelun merkeissä.

– Töiden jälkeen palkitsin itseni Pikkupiipussa kahvilla, sienipiirakalla ja viinerillä. Paikalla oli tyypilliseen tapaan muutamakin tuttu ja sain kunnon karhunhalaukset. Kotona odotti postilaatikossa rakkaan äidin lähettämä syntymäpäiväkortti, hän kertaa.

– Joten, kaiken kaikkiaan täydellinen syntymäpäivä. Tämäkin.

Kirsi Salon rakennusbudjetti ylittyi kolminkertaisesti – ”Kaikki vanhat säästötkin on käytetty”

Ekokoti metsässä

Kirsi asuu Juvalla itse rakentamassaan ekokodissa. Hän on minimoinut asumiskulunsa, eikä hänellä ole esimerkiksi sähkö-, kaukolämpö- tai vesimaksuja.

Mainos
Mainos päättyy

– Kun lasken kaikki asumiskulut yhteen, sisältäen kiinteistöverot, tiemaksut, aurauskulut, vakuutukset, polttoainekulut, jäte- ja harmaavesityhjennykset, en ole vielä päässyt kuukaudessa 200 euroon, Kirsi kertoi Seiskalle.

Ex-juontajalla on kaksi poikaa, jotka molemmat asustavat Helsingissä isänsä luona. Kirsillä kestää matkata lasten luo kolmisen tuntia. 

Hän paljasti Seiskalle, että mennessään tapaamaan lapsia, vie hän mukanaan rutkasti ruokaa, kuten oman kanalan kananmunia, mustikoita ja kesäkurpitsoja.

– Kaikki on kelvannut. Kesäkurpitsatkin, tosin sillä ehdolla, että kerron heille, mitä niistä voi tehdä, Kirsi hymyili.¨

Kirsi Salo elää yksin metsän keskellä: ”Romahdin kun vein pojat Helsinkiin”

Ekokodissa asuva Kirsi on minimoinut asumiskulunsa.
Ekokodissa asuva Kirsi on minimoinut asumiskulunsa.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan