Unelmahäät-sarjan kohupari Henna ja Mikko Mäkinen: Suhteessamme vierailee toisia naisia

Mikko ja Henna Mäkinen
Mainos
Mainos päättyy

Maanantain Unelmahäät-realityn jaksossa TV5:llä nähtävät Henna, 26, ja Mikko Mäkinen, 38, ovat käyneet läpi hurjan matkan kohti alttaria. Vain muutama viikko parin ensitapaamisen jälkeen Hennalla diagnosoitiin aivokasvain, jota oli mahdotonta leikata.

Alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta, jota Mikko tuki parhaansa mukaan. Henna nimesi kasvaimensa Pertiksi pian diagnoosinsa saatuaan.

– Pertti on edelleen päässäni, eikä sitä nykylääketieteen valossa saada koskaan pois, Henna toteaa ykskantaan.

Tilanne on vakaa, mutta Hennan vointi ei ole särytön.

Mainos
Mainos päättyy

– Nythän tilanne on siis se, että minulla on kasvaimia myös muualla kehossani. Niiden kivut ovat onneksi jollain tasolla hallinnassa.

Nämä parit nähdään uudella Unelmahäät-kaudella – huumerikoksesta vangitulla sulhasella useita naisia

– Päässäni oleva avanne saa nesteet kiertämään joten kuten kunnolla, aivoydinnesteen kiertohäiriöstä kärsivä Henna kertoo.
– Päässäni oleva avanne saa nesteet kiertämään joten kuten kunnolla, aivoydinnesteen kiertohäiriöstä kärsivä Henna kertoo.

Kun Henna lopulta kotiutui sairaalasta, odotti seuraava yllätys kulman takana. Joulun jälkeen Mikko napattiin tutkintavankeuteen huumausainerikoksista epäiltynä.

Henna oli tuolloin vielä siinä kunnossa, että Mikko opetti häntä syömään, käymään vessassa ja kävelemään.

– Olin vielä todella kipeä. Yhtäkkiä joulun välipäivinä kotiimme tuli järkyttävä määrä poliiseja, jotka pidättivät Mikon, Henna kertoo.

Asunto myllättiin ylösalaisin, ja Hennan käteen lyötiin mustaa valkoisella, mistä Mikkoa epäiltiin

Mainos
Mainos päättyy

– Se tuli järkytyksenä, se oli kuin märkä rätti kasvoille.

Mikko sai lopulta vuoden ja kahden kuukauden tuomion, ja pari päätti mennä naimisiin hänen koevapautensa aikana.

– Kukaan ei uskonut meidän pystyvän siihen vankeuden ja koevapauden rajoitusten keskellä. Lopulta häät kuitenkin onnistuivat Tampereella.

Tosi-tv-sarjassa naimisiin menevät Henna ja Mikko ylistävät toisiaan, eivätkä pienet epäsovinnaisuudet ja vastoinkäymiset ole horjuttaneet rakkautta.
Tosi-tv-sarjassa naimisiin menevät Henna ja Mikko ylistävät toisiaan, eivätkä pienet epäsovinnaisuudet ja vastoinkäymiset ole horjuttaneet rakkautta.

Unelmahäät-parilla on rankka menneisyys – morsiamella aivokasvain, sulhasella huumetuomio: ”Yhtäkkiä kotiimme tuli järkyttävä määrä poliiseja”

Rakkautta riittää yllin kyllin, eikä mustasukkaisuuteen ole tarvetta. Pariskunta ei ole polyamorisessa suhteessa, mutta suhteessa vierailee toisinaan muita naisia.

– Harrastamme seksiä kolmestaan. Se on strösseli suhteessamme. Haluamme tarjota jollekin muullekin hyvää seksielämää, Henna selventää.

Mainos
Mainos päättyy

Hänelle asia kuuluu suhteeseen siinä missä nenä päähän.

– Rakastuin Mikkoon kokonaisuutena. Hän on intohimoinen ja huolehtiva rakastaja, ja pidän siitä tosi paljon.

Myös Mikko ylistää puolisoaan avarakatseisuudesta.

– Henna ei ole yrittänyt muuttaa minua. Ihailen sitä ja hänen periksiantamattomuuttaan.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Unelmahäät-sarjan kohupari Henna ja Mikko Mäkinen: Suhteessamme vierailee toisia naisia