Tytti Junna: Vauva syntyi!

Tytti Junna sai täysin poikkeukselliset syntymäpäiväjuhlat.
Radiojuontaja Tytti Junna paljasti tammikuussa olevansa raskaana. Viime elokuussa kihloihinkin mennyt Tytti odotti tuolloin kumppaninsa kanssa toista lastaan.
Arkistovideo: Tytti kävi Seiskan kanssa Linnanmäellä
Tiistaina (13.5.) Tytti ilmoitti Instagram-tilillään, että pienokainen syntyi hänen syntymäpäivänään 9. toukokuuta. Hän kertoo 34-vuotissynttäreistään herttaisten kuvien yhteydessä.
–9.5.2025 mä täytin 34 vuotta ja juhlin tällä kertaa hieman spesiaalimmassa lokaatiossa. Samaisena päivänä klo 18:49 sain maailman upeimman synttärilahjan, hän hehkuttaa.
Poikkeuksellinen syntymäpäivälahja
Tytti toteaa, ettei hänestä tullutkaan 33-vuotiaana kahden lapsen äitiä. Sen sijaan elämä 34-vuotiaana alkoi yllättävällä tavalla.
–Hän on niin sykähdyttävä, valloittava ja järisyttänyt jo nyt koko meidän perheen elämää niin suurella valolla, että sanat eivät riitä sitä kuvaamaan, hän jatkaa.
–Odotus oli pitkä (ja välillä haastavakin), mutta jokaisen sekuntin arvoinen. Rakastan sinua jo nyt 5 päivän kokemuksella äärettömästi.
Kuvista näkyy, että kuten esikoinenkin, myös pieni vastasyntynyt on perinyt isältään tummat hiukset.
Tytti on saanut osakseen tietenkin hurjat määrät onnitteluja, etunenässä tietenkin hänen radiokollegansa Kim Sainio. Tytti on tuttu Radio Rockin Korporaatio-ohjelmasta, jota hänen ja Kimin lisäksi juontaa Harri Moisio.
Lisäksi Tytti on käväissyt Selviytyjissä vuonna 2023.