Tv:stä tuttu Sami Minkkinen menetti omaisuutensa ja elämänhalunsa – ”Vajosin niin pohjalle kuin vain voi”

Sami Minkkinen
Mainos
Mainos päättyy

Monet muistavat nykyään seinäjokisen Sami Minkkisen, 43, tv:stä Mitä tuli tehtyä -sarjan hypnotisoijana vuosina 2012 ja 2014. Sarjassa hän hypnotisoi sekä julkkuja että tavallisia kansalaisia, ja hänen hyvä ystävänsä Lorenz Backman toimi sarjan juontajana. Samaan aikaan Sami järjesti kiihkeällä tahdilla yrityskoulutuksia ja -luentoja, joiden aiheina oli oman itsen ja toiminnan johtamista, itsetuntemuksen kehittämistä ja vaikkapa meditatiivista keskittymistä.

NLP- ja hypnoosivalmennuksen aihealueet ovat yhtä laajat kuin ihmismielikin, mutta jossain raja tulee vastaan. Näin kävi Samille itselleen vuonna 2016, jolloin hänet valtasi syvä työuupumus ja masennus. Niiden myötä hän kadotti elämänsä hallinnan.

– Tein liikaa töitä ja olin koko ajan menossa jonnekin luennoimaan positiivisesta ajattelusta. En kuitenkaan muistanut pitää itsestäni huolta ja tankata itseeni sitä positiivista energiaa.

Samin firma teki konkurssin, hän menetti kotinsa ja luottotietonsa ja sai talousrikostutkijat peräänsä. Holtiton rahankäyttö toi jopa ehdollisen vankeustuomion.

Mainos
Mainos päättyy
Samin tuolissa oli hypnotisoitavana Jethro Rostedt ohjelmassa Mitä tuli tehtyä. Sitä juonsi Lorenz Backman.
Samin tuolissa oli hypnotisoitavana Jethro Rostedt ohjelmassa Mitä tuli tehtyä. Sitä juonsi Lorenz Backman.

– Vajosin niin pohjalle kuin ihminen vain voi. Koko omaisuuteni mahtui lopulta yhteen putkikassiin. Kadulle en sentään joutunut, koska soitin äidilleni ja pyysin päästä hänen luokseen asumaan, kunnes saan asiani kuntoon. Hän vastasi, että totta kai saan tulla. Perheeni on aina ollut tukenani, mutta aina en ollut suostunut ottamaan sitä tukea vastaan.

Lue Samin selviytymistarina tuoreimmasta Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan