Tv:stä tuttu hypnotisoija Sami Minkkinen nousi pohjalta takaisin elämään – näin hän selvisi ongelmista

Sami Minkkinen
Mainos
Mainos päättyy

Kun Mitä tuli tehtyä -sarjan hypnotisoijana vuosina 2012 ja 2014 tutuksi tulleen Sami Minkkisen, 43, firma teki konkurssin, hän menetti kotinsa ja luottotietonsa ja sai talousrikostutkijat peräänsä. Holtiton rahankäyttö toi jopa ehdollisen vankeustuomion.

– Vajosin niin pohjalle kuin ihminen vain voi. Koko omaisuuteni mahtui lopulta yhteen putkikassiin. Kadulle en sentään joutunut, koska soitin äidilleni ja pyysin päästä hänen luokseen asumaan, kunnes saan asiani kuntoon. Hän vastasi, että totta kai saan tulla. Perheeni on aina ollut tukenani, mutta aina en ollut suostunut ottamaan sitä tukea vastaan.

Tv:stä tuttu Sami Minkkinen menetti omaisuutensa ja elämänhalunsa – ”Vajosin niin pohjalle kuin vain voi”

Lopulta Sami tajusi, että negatiivisissa tunnetiloissa vellomisesta on tultava loppu. Kukaan muu kuin hän itse ei voi hänen elämäänsä pelastaa.

Mainos
Mainos päättyy

– Aloin taas tehdä itsehypnoosia, ja päätin, etten hitto vie nouse aamulla sängystä ennen kuin mieleeni tulee ensimmäinen positiivinen ajatus. Aloin tehdä näitä harjoituksia monta kertaa päivässä, ja se toimi.

– Äkkiä elämääni alkoi taas ilmestyä valoa, tunnetilani nousi ja palasin takaisin rakastamaani työhön ja rakkaiden ystävien pariin. Myös talousasiat alkoivat kohentua, ja löysin myös elämäni rakkauden, Sami kertoo innosta puhkuen.

Hän löysi kyvyn rakastaa itseään. Ilman sitä on vaikea rakastaa muitakaan. Rakkaus kun ei ole vaihtokauppaa, että jos sinä nyt minusta tykkäät vähän niin sitten minäkin myös sinusta.

– Rakkauden lisäksi tunnen valtavaa kiitollisuutta elämää kohtaan. Mahdottomaankin tilanteeseen löytyy aina ratkaisu, eikä toivottomia tapauksia ole olemassakaan, jos heittää negatiivisen ajattelutapansa menemään.

Tv:stä tuttu hypnotisoija ja NLP-kouluttaja Sami Minkkinen menetti muutama vuosi sitten firmansa, kotinsa omaisuutensa ja elämänhalunsa.
Tv:stä tuttu hypnotisoija ja NLP-kouluttaja Sami Minkkinen menetti muutama vuosi sitten firmansa, kotinsa omaisuutensa ja elämänhalunsa.

On pakko uskoa Samin sanoihin, sillä tällä hetkellä hänen elämänhallintaan ja henkiseen kasvuun auttavat luentonsa vetävät saleja täyteen, ja hänen nettivalmennusvideonsa keräävät tilaajia. Samin palkkalistoilla on kahdeksan työntekijää. Työ- ja tapahtumatilat löytyvät Tampereen keskustasta. Yleisöä vanhaan veturihalliin mahtuu kerralla jopa 500 henkeä.

– Olen palkannut firmaani erittäin hyvän talousjohtajan, menneistä rahasotkuistaan selvinnyt Sami kehuu.
Valmentaja itse saa nyt keskittyä olennaiseen, sillä työntekijöinä on luovaa johtajaa, asiakaspalvelupäällikköä, teknistä taitajaa. Sillä tärkeimmällä pallilla toimitusjohtajana istuu oma ihana Heini-vaimo.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan