Tv-kuvausten jymypaljastukset! Teemu Packalén avoimena: Masturbointia Farmilla

Entinen vapaaottelija Teemu Packalén, 34, paljastaa yksityiskohtia televisiossa parhaillaan pyörivästä Farmi Suomi -kuvauksista. Nelosen tosi-tv-ohjelmassa seurataan kilpailijoiden elämää maalaismiljöössä farmitöitä tehdessä. Jaksot huipentuvat kaksinkamppailuihin, joiden myötä väki maatilalla vähenee. Jäljelle jäänyt voittaja saa palkinnoksi 30 000 euroa.
Teemu Packalénin mieli mustui Farmi-kuvauksissa jo parissa päivässä: "Tuli ikävä Eeviä"
Teemu vastaa rehellisen someseuraajiensa kysymyksiin kuvauksista viime syksynä Pieksämäellä. Hän muun muassa kertoo, että Pauliina Laitisen pudottaessa Kristian Heiskarin kilpailusta hänessä heräsi negatiivisia tunteita.
- Rehellinen vastaus, niin vitutti. Siinä lähti liittolainen ja hyvä jätkä. Oliko se pelin kannalta hyvä asia jää nähtäväksi, Teemu miettii ja kertoo myös Krisun heittäneen farmilaisten parasta läppää.
Jos itseään ei saa mainita, niin Teemu olisi myös soinut voiton Krisulle, mutta mainitsee tulleensa parhaiten toimeen Gogi Mavromichalisin kanssa.

- Kamerat tulivat 6-8 välillä, ja poistumisaika vaihteli. Välillä yhden aikaan yöllä, välillä yhdeltätoista. Että oli pitkiä päiviä.
Farmilaisilla ei ollut kelloja maatilalla, joten nukkumaanmenon ja ruoka-aikojen arviointi on hankalaa. Teemu tosin kertoo, että he menivät nukkumaan, kun eläimet oli hoidettu ja oli jo pimeää, ja aamu- ja iltapalaksi syötiin puuroa. Tämän lisäksi syötiin lounas ja päivällinen.
Mitä teitte, kun kamerat eivät kuvanneet?
- No me pelattiin korttia. Oltiin paljon yhdessä, mutta miesten kesken pelattiin ihan sikana korttia.

Teemulta myös kysyttiin, oliko Akseli Herlevi tosiaan alasti saunassa kaikkien kanssa.
- Kyl se oli. Sit se sanos vaan että "puita", Teemu kertoo turunmurteellaan.
Parhaaksi muistokseen Teemu mainitsee yhteisen hetken Akselin kanssa.
- Ensimmäisten päivien paras muisto oli, kun oltiin Herlevin kanssa järvessä. Istuttiin siinä munasillaan ja vastarannalla alkoi ukkostaa. Katsoimme toisiamme ja olimme vain että **ttu tää on siistii.
Nautitko olla luonnon ja eläinten keskellä ilman puhelinta, televisiota?
- Todellakin. En kokenut olevani missään vaiheessa työleirinä, Teemu kerto
Silti hän myöntää ensimmäisten päivien menneen hieman puhelimen hakuiluksi taskuista.
Mikä oli vaikeinta farmilla?
- Vaikeinta farmilla oli, etten saanut tietää, miten kotona menee. Eevi oli raskaana, ja se ahdisti, mutta tulevaisuus näyttää, annoinko sen häiritä ja lähdinkö kenties himaan, Teemu heittää vettä myllyyn.
Teemun ja rakkaansa Eevi Teittisen esikoislapsi syntyi 1.11.
Savuton Teemu ei osaa vastata, oliko farmilla salapaikka tupakoitsijoille.
- Ehkä siellä joku käytti nuuskaa, ehkä ei. Ehkä joku joskus jonkun tupakan poltti, ehkä ei. En tiedä.
Teemu myös kertoo, ettei tuntenut ketään kilpailijoista entuudestaan. Posiitivinen yllätys oli Cristal Snow.
- Vittu, se on hyvä äijä.
Lemppari ja inhokki farmityö?
- En tykännyt hevosista lainkaan. Paskakasojen kantaminen siellä ei ollut juttuni. Mutta vuohet! Ja varsinkin se Härski. My man, Teemu fiilistelee.
Masturboitko?
- Tää kysymys on tullut yhdeltä farmilaiselta. Ja tota... En masturboinut. Mut tää kysyjä... Hän masturboi. Enempää en kerro, Teemu paljastaa.
Teemu myös vastaa, että Farmi-kilpailijat peseytyivät järvessä.
Lisäksi Teemu muun muassa kertoo, että he saivat pitää farmipuukkonsa, vaikka ne hetkellisesti otettiinkin pois ohjelmassa.
- Ainakin mä sain, mies tarkentaa.
Farmi Suomi Nelosella ja Ruudussa lauantaisin klo 20.00.