Mainos
Mainos päättyy

Ympäri maita ja mantuja kiertänyt Danny Show oli kunnon kohutapaus 1960–1970-lukujen Suomessa. Vilkkuvalojen, savukoneiden, tanssityttöjen ja käärmeiden kuorruttamilla viihdekiertueilla sattui ja tapahtui. Joskus liikaakin.

Tiukimmat paikat koettiin helmikuussa 1971 Turengissa, kun yleisön ja esiintyjien tunteet kiehahtivat.

Alkukipinän verilöylylle antoi tuolloin Dannyn bändissä rumpuja paukuttanut ex-kohupoliitikko Lyly Rajala.

– Joku yleisöstä oli rutissut koko keikkamme ajan. Lopetettuamme Danny oli jo ehtinyt poistua lavalta, kun minulta menivät lopullisesti hermot, Lyly myöntää.

– Riensin rumpusettini takaa lavan edustalle ja huusin tyhmyyksissäni mikrofoniin: ”Kuule saatanan maajussi, pidä sinä turpasi kiinni! En minäkään tule sinun paskatunkiollesi heiluttamaan talikkoasi, joten anna sinäkin meidän tehdä työt rauhassa.”

Lylyn kotialbumin aarteet näyttävät, millaista meno Danny-show’ssa oli. Ei välttämättä yllätys, että maakunnissa aiheutui välillä kitkaa.
Lylyn kotialbumin aarteet näyttävät, millaista meno Danny-show’ssa oli. Ei välttämättä yllätys, että maakunnissa aiheutui välillä kitkaa.

Isä tippui 37 metriä kuolemaansa, äiti kiidätettiin parantolaan ja poika joutui lastenkotiin - värikkään elämän elänyt ex-kohupoliitikko Lyly Rajala täyttää 70 vuotta

Paikalliset kuohahtivat Lylyn tylyistä terveisistä, ja keikan jälkeen takahuoneen ovelle saapuikin joukko raivostuneita turenkilaismiehiä.

– Meillä oli siihen aikaan bussikuskina luottomiehemme Tapio Tammilehto eli Topi Sorsakosken isä. Hänkin oli erinomainen laulaja, aivan Olavi Virran tasoinen, Lyly kertoo.

Lyly Rajala myöntää provosoineensa turenkilaisia.
Lyly Rajala myöntää provosoineensa turenkilaisia.

– Tammari näki vastaanottokomitean takahuoneen ovella ja tuli ilmoittamaan, että nyt on hämminkiä!

Kannatti lähteä Oulusta! 18-vuotias Lyly Rajala otti iltajunan Helsinkiin ja heti alkoi tapahtua: pääsi välittömästi huippumuusikon bändiin - "Kysyin neuvoa rautatieaseman hampuuseilta!"

Mainos
Mainos päättyy

Ottelusta muodostui kunnon turpakäräjät, jossa turenkilaisia isäntiä oli vastassa liuta tuttuja viihdyttäjiä. Lylyn lisäksi Danny, Kirkan sisarukset Muska ja Ykä Babitzin sekä Pepe Willberg, jonka tuolloin ilmestynyt Suosikki-lehti uutisoi jopa saaneen puukosta. Näin ei kuitenkaan ollut.

– Se oli silti rajua tappelua. Muistan, miten Dannynkin päästä lähti tukko hiuksia. Myllyssä oli jokaisen pakko olla mukana, Lyly muistelee.

Tapio Tammilehto oli viihdyttäjien vanhin mutta kova tappelemaan.

– Hän älysi irrottaa mikrofoninjalasta kolme lyhyttä jalkaa, ja jäljelle jäi vain se lyijymötikkä. Sillä hän kävi hyökkääjiä vastaan.

Lue Dannyn näkemys tapahtuneesta tuoreimmasta Seiskasta!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan